Toteutuksen yksityiskohtia

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Usein kysytyt kysymykset

Sisällysluettelo

Mitä on minarkismi? Minimivaltio? Yövartijavaltio?

Minarkismi on libertarismin kahdesta pääsuuntauksesta perinteisempi. Sen kannattajat katsovat, että paras tapa taata yksilönvapaus on muodostaa ns. minimivaltio—minarkia—jonka ainoana tehtävänä on pitää huolta siitä että yksilönvapaus toteutuu. Minarkia ei ole uusi ajatus: klassisen liberalismin yövartijavaltio tarkoittaa täsmälleen samaa asiaa. Vanhempi nimitys periytyy saksalaiselta sosialistilta Ferdinand Lassallelta, joka parjasi sillä liberaalien valtiovihamielisyyttä. Nimitys kääntyi kuitenkin pian tarkoitustaan vastaan—yövartijan tai liikennepoliisin tavoin toimiva minimivaltio todella pitää järjestyksen yllä ja asiat liikkeessä paljon paremmin kuin kaikkivoipa preussilainen isänmaa.

Minarkia on valtio, jolla ei ole oikeutta itsenäiseen poliittiseen vaikuttamiseen tai määräilyyn, ja joka luo vain minimaaliset reunaehdot toimivalle kansalaisyhteiskunnalle. Toisin kuin nykyvaltio se ei ole mielivaltainen poliittinen taistelukenttä jolla kaikki saavat toteuttaa "hyviä päämääriään", vaan sen tehtävä on rajattu yksinomaan vapauden ja oikeusvaltion periaatteiden toteuttamiseen.

Tavallisesti katsotaan, että minimivaltio sisältää poliisitoimen, tuomioistuinlaitoksen, maanpuolustuksen ja kenties muutamia näiden tarvitsemia tukitoimia kuten verottajan ja ehkä vankeinhoitolaitoksen. Se saattaa sisältää myös jonkinlaisen rajatun demokraattisen järjestelmän jonka kautta valtiokoneistolle luovutettua valtaa voidaan hallita ja perustuslakia muuttaa, mutta tämänkin toiminnalle asetettaisiin huomattavasti tiukemmat reunaehdot kuin nykyään.

Minarkia on valtio siinä missä muutkin, eli määritelmällisesti alueellinen väkivaltamonopoli. Minarkistit katsovat, että tässä yksittäisessä asiassa monopoli johtaa varmempaan, vakaampaan ja halvempaan takeeseen oikeuksien toteutumisesta kuin anarkokapitalismi, vaikka perusoikeuksien luonteesta ollaankin libertarismin sisällä samaa mieltä. Kilpailu johtaa monessa asiassa hyvään, mutta minarkistit katsovat, että kilpailumekanismin toimiminen vaatii ensin väkivalloin taatun, legitiimit perusoikeudet tuottavan oikeusvaltion. Niitä ei voida tarjota markkinoilla, vaan vain perinteinen valtioinstituutio riittää takaamaan ne.

Valtion väkivaltaisuus on tietenkin eettinen ongelma. Tavallisesti katsotaankin, että minarkiassa kansalaisten hyväksyntä (yhteiskuntasopimus) on koodattu perustuslakiin, jonka tulee määritellä täsmällisesti valtion toimiala ja tehdä selväksi ettei minarkialla ole oikeutta itsenäiseen harkintavaltaan. Minarkistit katsovat, että väkivaltamonopolin pakkojäsenyys on tässä pienempi paha kuin täysi oikeudellinen kaaos, ja että vapauden rajoitus on niin pieni että yhteiskuntasopimusajattelu on juuri ja juuri oikeutettavissa. Ajatus vastaa sitä tasavaltalaista raamia joka aikanaan tuotti Yhdysvaltain perustuslain, vaikka nykylibertaarit vaatisivat ikävien kokemuksien valossa paljon tiukempia reunaehtoja.

Minimivaltion eettinen oikeutus lähtee siis yksilön oikeuksista ja välttämättömyydestä, ja on hyvin tiukasti rajattu. Yksi leimallinen libertaarin teorian piirre onkin se, että perustuslakia rikkovaa valtiota ja sen virkamiehiä vastaan saa puolustautua väkivalloin—jos valtio ylittää mandaattinsa, se menettää oikeutuksensa.

Minarkian ajatusta ei pitäisi käsittää täysin kirjaimellisesti. Käsite kuvaa paremminkin julkista valtaa kokonaisuutena, ja kun puhumme minarkiasta, puhumme siitä mitä julkiseen toimivaltaan kuuluu. Emme tarkoita, että vallan kahvassa pitäisi välttämättä olla juuri tietynnäköinen valtioinstituutio. Ne rajoitukset joita libertaarit asettavat minarkian toiminnalle koskevat yhtäläisesti kaikkia laillista rangaistusvaltaa käyttäviä yhteiskunnallisia instituutioita ja niiden palvelijoita.

Muutamia merkittäviä minimivaltion tai hyvin sen kaltaisen valtiomuodon kannattajia ovat olleet John Locke, Anders Chydenius, Robert Nozick, Milton Friedman, Friedrich von Hayek, Ayn Rand, Ludwig von Mises ja Henry David Thoreau.


Millaista on libertaari ulkopolitiikka?

Libertaarit vastustavat politiikkaa kokonaisuutena. Me katsomme, että politiikka on yhteisöpäättämistä, joka ei ole oikeutettua. Niinpä katsomme, että myös ulkopolitiikka on epäilyttävää. Libertaarien mielestä ei pitäisi olla valtioita tai yhteisöjä jotka päättävät yhdessä miten toisiin ihmisryhmiin tulee suhtautua. Me katsomme, että kunkin yksittäisen ihmisen tulisi saada itse päättää, kenen kanssa puhuu tai tekee kauppaa. Libertaarit kannattavat yksityistä päätösvaltaa ja vastustavat politiikkaa. Me uskomme, että yksilöllinen päätösvalta sovittaa parhaiten yhteen erilaisten yksilöiden halut ja tarpeet, yli keinotekoisten valtiorajojen.

Niinpä libertaarit luottavat puhtaaseen laissez-faire -ulkopolitiikkaan. Siinä muiden valtioiden/oikeuspiirien tekemisiin ei oteta mitään kantaa. Kauppapolitiikkaa ei ole, koska kukin kauppias päättää itse mitä tekee. Mitään tulleja, tukiaisia, säädännöllisiä erioikeuksia tai vastaavia ei myönnetä. Toisten valtioiden ulkopolitiikkaan ei oteta kantaa, eikä muita tueta tai vastusteta millään tavalla. Libertaarissa raamissa yhteiskunta ottaa kantaa vain omiin asioihinsa, ja mukautuu ei-libertaarien valtioiden tekemisiin parhaansa mukaan. Tällä tavalla libertarismi pysyy erossa kansainvälisistä ristiriidoista, samalla kun se toimii yksityisellä tasolla mahdollisimman hyvin yhteen muiden yhteiskuntien kanssa.

Libertaarien anarkokapitalistisiipi jopa väittää, että koko valtiokäsite on tarpeeton. Sen mukaan olisi parempi, että valtioiden tarjoamat suojelupalvelut hajaantuisivat yhteiskuntaan samalla tavalla kuin yksityisten vartijayritysten palvelut nykyään. Mikäli näin tapahtuisi, valtiollinen väkivaltamonopoli lakkaisi olemasta ja valtiorajat hämärtyisivät. Monet libertaarit kannattavat tällaista mallia, mutta kaikki eivät usko että se oikeasti toimisi.

Anarkokapitalismissa "ulkopolitiikkaa" ei sitten olisi, koska kukin yksilö voisi valita oman oikeuspiirinsä maailmanlaajuisesti.


Entä kunnat ja alueet? Nehän eivät ole valtioita…

Libertarismi on aate, joka kannattaa puhtaasti yksilön oikeuksia. Kaiken julkisen vallan tehtävänä on siinä vain ylläpitää näitä oikeuksia. Libertarismi ei siis tee eroa kunnan ja valtion tai valtion ja valtioliiton välille. Ne kaikki edustavat julkista valtaa ja niihin kaikkiin pätevät samat perustuslakiin kirjatut vapausoikeudelliset reunaehdot.

Oikeastaan ainoana erona on, että pienet kunnat voisivat teoriassa syntyä myös ilman julkista valtaa, yksityisin sopimuksin, koska sopimuskustannukset ovat alempia pienissä ihmisjoukoissa. Anarkokapitalistit myös väittävät, että suojeluyhtiöiden välinen kilpailu voi johtaa valtion perinteiset suojelutehtävät hoitaviin järjestelyihin väkivallattomasti. Tämä ero on kuitenkin täysin käytännöllinen, eikä siten ole osa libertaaria teoriaa, joka puhuu oikeudenmukaisesta laista.

Niinpä libertaareille erilaisilla julkisen vallan muodoilla on korkeintaan välinearvo. Ne sopivat vapausoikeuksien eri puolten toteuttamiseen eri tavalla, mutta niiden tehtävä on sama ja toisiaan täydentävä. Yhdellekään niistä ei voida antaa erityisasemaa, toisia suurempia oikeuksia tai itseisarvoa.


Mitä on anarkokapitalismi?

Anarkokapitalismi on toinen libertarismin kahdesta päähaarasta. Anarkokapitalistit huomauttavat, että minimivaltio rahoittaa toimintansa veroilla jotka ovat aivan yhtä pahaa varkautta kuin vaikkapa tulonsiirrot. He katsovat, että paras tapa taata yksilönvapaus on yksityistää ja vapauttaa myös järjestyksen ylläpito, niin että sekään ei loukkaa yksilöiden valinnanvapautta. Anarkokapitalisti tavallisesti myös uskoo, että yksityinen järjestyksenpito olisi tehokkaampaa kuin julkinen.

Anarkokapitalismissa ei ole valtioita, vaan sekä sisäisestä että ulkoisesta turvallisuudesta pidetään huolta keskenään kilpailevien suojeluyhtiöiden tai vastaavien avulla. Anarkokapitalismi eroaa minarkiasta ennen kaikkea siinä, että turvallisuuspalvelu on ostettava palvelu muiden muassa, eivätkä turvallisuuspalvelut ole alueellisia tai monopoliasemassa. Ne kilpailevat keskenään samoilla alueilla, aivan kuten vartiointiliikkeet nykyään. Sama pätee myös lakiin—anarkokapitalismissa lakikin on kilpailtua, ja parempi laki voittaa markkinoilla huonommat.

Voidaankin sanoa, että anarkokapitalismi tähtää vielä laajempaan monimuotoisuuteen kuin minarkismi, ja se sietää myös sellaisia yhteiskuntamalleja jotka minarkia joutuisi perustuslakinsa nojalla torjumaan. Esimerkkinä voisivat toimia vaikkapa vapaaehtoiset, täysin kommunistiset lakiyhteisöt.

Anarkokapitalismiakaan ei tarvitse välttämättä tulkita kirjaimellisesti, koska silloin tällöin se kuvataan myös täysin moraaliseksi kannaksi, erillisenä käytännön toteutuksesta. Tämä on tietysti täydessä sopusoinnussa libertarismin avoimen tulevaisuuskuvan kanssa—on paha sanoa mitä markkinoilla tulevaisuudessa tapahtuu turvallisuudenkaan suhteen.


Miten minimivaltio kerää tulonsa? Mitä veromuotoja kannatatte?

Yleensä katsotaan, että minimivaltio kerää tulonsa aivan kuten nykyisetkin valtiot, eli veroilla. Varsinkin objektivistien taholta on myös ehdotettu sellaisia varainkeruun muotoja kuin valtion omaisuuden tuotto, valtiolliset arpajaiset (lotto) ja lahjoitukset. Minarkistit kuitenkin tavallisesti katsovat että ne eivät ole yhtä luotettavia tai tehokkaita kuin hyvin rakennettu verojärjestelmä.

Koska verot ovat yksityisomaisuuden loukkaus, libertaareille kautta linjan on tärkeää minimoida verotaakka. Annetulla kokonaisverokiilalla verotuksen aiheuttamat tehokkuustappiot ja yksilöiden toimintaa ohjaava vaikutus pitäisi myös saada mahdollisimman pieniksi, jotta veroista on mahdollisimman vähän haittaa taloudelle ja vapaudelle. Niinpä libertaarit kannattavat mahdollisimman matala-asteisia, yksinkertaisia, yhtenäisiä ja ehdottomia veromuotoja. Yksinkertaisuus vähentää byrokratian kustannuksia, ja yhtenäisille veroprosenteille sekä mahdollisimman harvoille erillisille veromuodoille perustuva verotusjärjestelmä ohjaa yksilöiden valintoja vähemmän kuin vaihtoehdot. Samoin, kaikenlainen tarveharkintaisuus ja eriävät veroprosentit erilaiselle taloudelliselle toiminnalle tuottavat perverssejä kannustimia, jotka aiheuttavat pitkällä aikavälillä taloudellista tehottomuutta.

Libertaarit kannattavat yksinkertaisia ja tehokkaita veromuotoja, joista tärkeimmät ovat erilaisia keskenään ekvivalentteja proportionaalisia veroja, sekä niin sanottu henkivero, l. kansalaisuusmaksu.

Henkivero on kaikille sama euromääräinen hinta valtion tuottamista turvallisuuspalveluista. Veromuotona se on ainoa, joka ei suoraan vaikuta yksilöiden valintoihin—kaikki yksilölliset valinnat johtavat kuitenkin täsmälleen samaan verokuormaan. Henkiveron hyvinä puolina ovat sen yksinkertaisuus, hintaluonteisuus ja riippumattomuus tuloista—veroa on erittäin vaikeaa kiertää koska se ei edellytä tietoa yksilön tuloista, siihen liittyvä byrokratia on erittäin kevyttä, se vastaa markkinahintaa joka on parhaimmillaan samasta palvelusta kaikille yhtäläinen, ja se on ainoa vero jonka tiedetään olevan rajalla täysin tehokas.

Henkiverolla on kuitenkin se ongelma, että sillä ei voida taata yksilön oikeuksien toteutumista niille, joilla ei ole varaa maksaa sitä. Vaikka vero olisikin luultavasti erittäin alhainen ja korkeintaan jokin prosentin murto-osa kansasta ei pystyisi maksamaan sitä, joidenkuiden sulkeminen oikeusjärjestelmän ulkopuolelle olisi edelleen periaatteellinen ongelma. Niinpä useimmat libertaarit kannattavat tasa-asteista (proportionaalista) tuloveroa, puhdasta myyntiveroa tai arvonlisäveroa. Nämä veromuodot ovat varsin tarkasti vaihdannaisia, ja yksinkertaisuuden vuoksi niistä pitäisi valita vain yksi. Ne vääristävät jossakin määrin rahallisen ja ei-rahallisen talouden suhteita—esimerkiksi talkootyön käyttö vähentää tässä verotaakkaa—mutta taloustiede kertoo että vaikutus on yleensä pienempi kuin äkkiseltään odottaisimme. Näillä veromuodoilla ei sentään ole merkittäviä rahallisen tai rahattoman talouden sisäisiä vääristäviä vaikutuksia.

Libertaarit tyypillisesti vastustavat progressiivista verotusta, koska se rankaisee menestymisestä ja aiheuttaa paljon hankalampia tulovaikutuksia kuin proportionaaliset veromuodot. Libertaareista lähtökohdista oikeastaan ainoa tapa perustella progressiivista verotusta on utilitaarinen argumentti joka nojaa rahan laskevaan marginaaliutiliteettiin. Tämän argumentin libertaarit joutuvat kuitenkin torjumaan, koska muuten sillä voidaan oikeuttaa myös mittavammat tulonsiirrot.

Samoin, taloustiede kertoo että omaisuusverotus on epävakaampi veromuoto kuin tuloverotus, ja saattaa johtaa erityisiin ongelmiin kasvussa ja pääomankeräytymisessä. Aivan erityisesti, omaisuuden verotus kasvattaa yksilön kohtaamia riskejä, kun yksilön säästöt eivät ole enää turvassa tulevilta veroasteen muutoksilta.

Libertaarista teoriasta on hankalaa johtaa yhdenmukaista kantaa verovähennyksiin tai ansaitsemattoman arvonnousun ja tuottamattomien resurssien vuokran verotukseen. Niinpä libertaarien mielipiteet eroavat tässä jonkin verran, ja aihetta käsitellään UKK:issa erikseen.


Mitä vaalitapaa libertaarit kannattavat?

Koska libertarismi ei perustu kollektiiviselle päätöksenteolle, vaalitavat eivät sinänsä ole libertaarien ensimmäinen huolenaihe. Nykyään poliittinen valta kuitenkin kanavoituu demokraattisten instituutioiden kautta, joten rauhalliseen, asteittaiseen muutokseen tähtäävät libertaarit usein kritisoivat niitä. Erityisesti Yhdysvalloissa käytetty vaalitapa tunnustetaan laajasti virheelliseksi, ja valtapuolueita suosivaksi. Niinpä libertaarit ajavat reilumpia vaalitapoja, jotka antavat myös libertarismin kaltaisille vähemmistöideologioille mahdollisuuden.

Vaalitapoja ja niiden arvioimiseen käytettäviä kriteerejä on useita. Useimmat libertaarit ajavat suhteellista vaalitapaa Yhdysvalloissa käytetyn alueelliseen edustukseen pohjautuvan järjestelmän asemesta. Suosituimmat vaalitavat ovat myös teknisiltä ominaisuuksiltaan ylivoimaisia sekä suoraan pluraliteettivaaliin että esimerkiksi Suomessa käytettyyn listavaalimenetelmään nähden. Tärkeimmät järjestelmät ovat erilaiset Condorcet’n menetelmän johdokset, hyväksyntä-äänestys sekä siirtoäänivaali (STV/IRV). Näistä parivertailuihin perustuva Condorcet’n menetelmä lienee paras yhden voittajan vaaleihin (esimerkiksi presidentinvaalit), hyväksyntä-äänestys helpoin korvike Yhdysvaltain tämänhetkiselle järjestelmälle, ja STV:n uudemmat versiot parhaita proportionaalisia vaalijärjestelmiä esimerkiksi eduskuntavaaleihin. Useimmat libertaarit kautta maailman kannattavat STV:tä.


Millaista oikeusjärjestelmää libertaarit kannattavat? Tapaoikeutta vai säädösoikeutta?

Libertaarin lainsäädännön luominen ja kehittäminen käytännöllisenä ongelmana tiivistyy useimmiten valinnaksi tapa- ja säädösoikeuden välillä.

Hajautetun päätöksenteon ja paikallisen tiedon merkitystä painottava libertaari yhteiskuntaihanne tuntuisi kallistuvan hajautuneemman tapaoikeuden kannalle. Tapaoikeus perustuu useimmiten adversariaaliselle järjestelmälle, jossa riidan osapuolet ovat vain ikään kuin tuoneet riitansa korkeamman auktoriteetin ratkaistavaksi. Julkista tuomiovaltaa käyttävä taho voi tällöin ratkaista yksilöiden riidan olemassaolevan lainsäädännön ja periaatteiden perusteella erikoisemmissakin tapauksissa.

Skandinaavisen säädösoikeusmallin historia sekä nykykäyttökin puolestaan liittyvät inkvisitoriaaliseen malliin, jossa lainsäädäntö on ikään kuin annettu ylhäältä kansan toteltavaksi, ja oikeuteen tuotavat tapaukset eivät ole kahden yksityishenkilön riitoja vaan pikemminkin uhri vain kertoo todistajana, kuinka "sosiaalista järjestystä" on rikottu. Etenkin Suomen lainsäädännön pikkutarkassa käytäntöä ohjailevassa ja usein uhrinkin itsemääräämisoikeutta tallaavassa tyylissä on selkeitä yhteiskuntasuunnittelun piirteitä.

Lisäksi Suomessakin säädetty lainsäädäntö laahaa uusilla omistusoikeuksien osa-alueilla kuten sähköisissä oikeuksissa huomattavasti tosielämän ongelmia jäljessä, samalla kun lainsäädäntö useimmiten näyttäytyy pikemminkin julkisen keskustelun vahvimpien eturyhmien puheenvuoroina kuin tasapuolisesti harkittuna kompromissina. Oikeustaloustieteellisesti säädösoikeus ongelmineen lähestyy siis sosialismia, kun tapaoikeus taas on Richard Posnerin kuuluisan esimerkin mukaan lähes aina taloudellisesti tehokasta.lähde?

Toisaalta tapaoikeudessa tulkinnanvaraisuus voi muodostua uhaksikin libertaarille valtiolle. Usein viitataan Yhdysvaltain liittovaltiota säädelleeseen tiukkaan perustuslakiin, joka käytännössä murtui ja johti liittovaltion riistäytymiseen käsistä osavaltioiden välisen verotusoikeuden tapaoikeudellisen ylitulkinnan takia. Tällaiset esimerkit saavat osan libertaareista suhtautumaan skeptisesti lain kilpailuttamiseen ja täysin hajautuneen lainkäytön mahdollisuuksiin ylläpitää yhteiskuntajärjestystä ja libertaarin lain reunaehtoja.

Luultavasti hyvä kompromissi olisi tiukka ja yksiselitteinen perustuslaki, tarkasti rajattu rikoslaki, ja näiden lisäksi joitakin tapaperustaisen lainsäädännön piirteitä yksityisoikeudessa.


Mahdollista lisättävää

  • Millaista hallintotapaa libertaarit kannattavat?
  • Miten julkinen omaisuus pitäisi yksityistää?
  • Kenellä on sotilaallinen valta anarkokapitalismissa?
  • Anarkokapitalismissa lakikin on kilpailtua. Miten tämä toimii?
  • Mikä on lauta- ja valamiesten asema libertaarissa oikeusjärjestelmassa?
  • Kuinka kovia rangaistuksia libertaarit kannattavat? Jopa kuolemantuomiota?
Henkilökohtaiset työkalut