Vastakkainasetteluja ja aatteellisia pähkinöitä

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Usein kysytyt kysymykset

Libertarismi on ideologia, joka johtaa sisältönsä tietyistä perusperiaatteista. Toisin kuin useimmat ideologiat, libertarismi pyrkii olemaan johdonmukaista. Kuitenkin silloin tällöin perusteidenkin tulkinnasta syntyy ristiriitaa. Seuraavassa kuvataan tärkeimpiä libertaarin ideologian periaatteellisia erimielisyyksiä.

Sisällysluettelo

Miten suhtaudutte aseiden hallussapitoon? Saisinko omistaa Pommin?

Libertarismi nojaa yksilön vastuulle ja lain ylläpidolle tavallisin rangaistuksin. Aseiden yksityisomistajuuden kielto taas lähtee rikosten ennaltaehkäisystä. Ongelma on siinä, että suurin osa aseiden omistajista käyttää niitä vastuullisesti, eikä vahingoita ketään. Ja vaikkei käyttäisikään, olisi epäilyttävää rajoittaa yksilöiden omistusoikeutta ennen kuin he ovat tehneet väärin.

Useimmat libertaarit, etenkin Yhdysvalloissa, kannattavat käsiaseiden vapaata yksityisomistusta. Sitä perustellaan itsepuolustuksella, aseiden mahdollistamalla aseellisella vastarinnalla huonosti käyttäytyvää valtiota kohtaan, sekä aseiden laajamittaisen hallussapidon tuottamalla ehkäisyvaikutuksella väkivaltarikollisuuteen. Toisaalta useimmat myös vetävät rajan riittävän järeisiin aseisiin, niin ettei esimerkiksi ydinaseita saisi hankkia kuka vain.

Ehkä paras peruste rajanvetoon on ulkoishaittaan ja riskiin perustuva argumentti. Aseiden toimivuus perustuu niiden aiheuttamalla haitalla toisille, ja järeämmät aseet aiheuttavat laajempaa, pahempaa ja vähemmän erottelevaa tuhoa. Sivulliset eivät pääsääntöisesti ole vaarassa mikäli käsiaseita käytetään järkevästi, kun taas pommin tarkoituksena on nimenomaan tuhota suuria määriä omaisuutta ja ihmishenkiä. Siksi tarkkojen, rajoitettua tuhoa tuottavien aseiden yksityisomistus voidaan oikeuttaa, mutta massiivisemman sotilaskaluston kenties ei. Tosin osa libertaareista on sitäkin mieltä, että jo käsiaseet muodostavat liian suuren uhan sivullisille, erityisesti koska vapaa omistajuus tuo aseita sellaisten käsiin jotka eivät ole opetelleet käyttämään niitä oikein.


Saako libertarismia ajaa aseellisesti? Oletteko vallankumouksellisia?

Koska libertarismi pohjautuu ajatukselle lain ylittävistä yksilön oikeuksista, se periaatteessa sallii puolustautumisen väärältä lailta. Niinpä itsepuolustus on teoriassa oikeutettua kaikkia niitä vastaan jotka yrittävät ylläpitää väärää lakia. Samoin libertarismi sallii avunannon itsepuolustuksessa, koska kyseessä on pohjimmiltaan vain tavallinen vapaaehtoinen, taloudellinen vuorovaikutus. Niinpä laajamittainenkaan aseellinen puolustautuminen huonosti käyttäytyvää julkista valtaa vastaan ei ole libertarismissa poissuljettua. Käytännössä ani harvat libertaarit kuitenkaan menevät näin pitkälle, koska yleensä puolustautumisesta seuraa vain lisää hankaluuksia.

Libertaarit kuitenkin joutuvat teoreettisiin hankaluuksiin kun kysytään onko puolustautuminen väärältä poliittiselta järjestelmältä kokonaisuutena oikeutettua. Tämähän tarkoittaisi vähintäänkin aseellista kansannousua, ja yleensä myös sivullisia, viattomia uhreja. Perinteinen liberalismikin jakautuu tässä kysymyksessä kahtia. Klassinen liberalismi pitää kansannousua pohjimmiltaan oikeutettuna, mikä näkyy monien klassisten liberaalien kirjoituksista ja erityisesti Yhdysvaltain perustuslakiin sisällytetystä aseenkantooikeudesta, jonka ensisijaisena tarkoituksena on turvata kansan mahdollisuus aseelliseen kapinaan mikäli perustuslakia rikotaan tarpeeksi pahasti.

Toisaalta sitten varsinkin liberaalidemokraattinen ja avoimen yhteiskunnan ideaaliin nojaava traditio korostaa rauhallisen muutoksen tärkeyttä, ja tuomitsee kansannousut kokonaisuutena. Lisäväriä ongelmaan tuo uudempi libertaari teoriaperinne, joka vie individualismin niin pitkälle ettei se ole valmis hyväksymään lainkaan sivullisia uhreja. Joissakin tapauksessa myös rikokseen kannustaneen vastuu asetetaan kyseenalaiseksi, jolloin ns. Nürnbergin puolustus itse asiassa hyväksytään. Tällöin vain suoraa väkivaltaa käyttänyttä voidaan rangaista, eikä esimerkiksi väkivaltaan yllyttänyttä poliitikkoa tai diktaattoria voida saattaa edesvastuuseen. Erityisen hankalaksi ongelma osoittautuu ulkopuolista sotilaallista apua pyydettäessä—sinänsähän on oikein taistella väärää lakia vastaan esimerkiksi palkka-armeijan avulla.

Libertaarit jakautuvat aseellisen vastarinnan teorian kohdalla, mutta ovat ylivoimaiselta valtaosaltaan rauhallisen poliittisen vaikuttamisen, sekessionismin ja passiivisen vastarinnan kannalla: historia ei tunne yhtäkään tapausta jossa libertaarit olisivat edes suunnitelleet vallankaappausta tai vastaavaa.


Saako muiden maiden asioihin sekaantua libertarismin nimissä? Oletteko interventionisteja?

Sinänsä libertarismi sallii avunannon väärästä laista kärsiville. Apu voi sisältää myös sotilaallisen intervention toiseen maahan. Libertaarit kuitenkin käsittävät sotilaallisen voimankäytön hyvin eri tavalla kuin useimmat muut—libertaarit arvioivat sotaa pääsääntöisesti samoin kriteerein kuin muutakin väkivaltaa. Se on oikeutettua vain vasteena muiden jo aloittamalle väkivallalle, ja väkivallan oikeutus arvioidaan ideologian individualistisuuden takia ensisijaisesti yksilötasolla. Niinpä väkivalta on oikeutettua vain väärintehnyttä yksilöä vastaan, ei esimerkiksi kansaa. Vastaavasti sotatila ei libertaarissa raamissa noin vain oikeuta tappamista, vaan tappaminen joka ei ole itsepuolustusta on sotatilassakin tavalliseen tapaan rangaistava murha.

Tämän takia ennaltaehkäisevien iskujen oikeuttaminen on libertarismissa erittäin vaikeaa. Eritoten siksi, että sivullisten uhrien ongelma vahvistuu huomattavasti mikäli aggressiota ei ole vielä todistettavasti aloitettu eikä sotilaalliseen välttämättömyyteen perustuvia argumenttia voida käyttää.

Niinpä libertaarit kautta linjan ovat sotilaspolitiikassa isolationisteja ja kannattavat perusliberaaliin tapaan rauhaa viimeiseen asti. Kuitenkin silloin kun jokin sotilastoimi voidaan oikeuttaa itsepuolustuksena, varsinkin yksilötasolla, libertaarit ovat valmiita käyttämään mittaviakin määriä väkivaltaa yksilönvapauden edistämiseksi.


Pohjois-Irlanti? Israel? Oletteko jo ratkaisseet vallatun maan ongelman?

Vallatun maan ongelma tarkoittaa tilannetta, jossa omistussuhteet ovat jossakin vaiheessa menneet sekaisin voimankäytön seurauksena, eikä ongelmaa ole korjattu ajoissa. Tällaisia tilanteita seuraa valtaussodista, oikeusvaltion periaatteiden laajamittaisesta laiminlyönnistä sekä ennen kaikkea yksityisomaisuudesta piittaamattomista poliittisista kokeiluista. Kun oikeudettomat omistussuhteet jatkuvat tarpeeksi kauan, niiden korjaaminen yleensä edellyttäisi toimia jotka sekoittaisivat nykyisten omistajien elämän perinpohjin. Usein jopa edellisen sukupolven tekemisiin perustuen, kun esimerkiksi maa on ehtinyt periytyä ennen kuin se ehdittiin palauttaa oikeelliselle omistajalle. Nykyään Pohjois-Irlanti ja Israel ovat tyypillisiä esimerkkejä alueista, joilla vallatun maan ongelmaa esiintyy.

Vallatun maan ongelma on libertarismissa hankala, koska libertaari teoria kertoo vain sen, miten omistussuhteiden tulisi muodostua. Se ei suoraan sanele mitä pitäisi tehdä tilanteissa, joissa oikeellista lakia ei ole noudatettu. Itse asiassa libertarismiin ei sisälly edes kokonaista teoriaa siitä kuinka lakia tulisi valvoa ja millaisia rangaistuksia tulisi käyttää—aatteen eri suuntaukset ja kannattajat eroavat tässä voimakkaasti. Eritoten aate ei kerro miten voitaisiin korjata ongelma, joka ulottuu sukupolvesta toiseen—libertarismi pohjaa yksilöllisyyteen, eikä sillä yleensä ole vastausta ongelmiin jotka eivät ole hallittavissa yksilön kannustimia muuttamalla, tai jotka syntyvät nimenomaan aatteen oikeudenmukaisuuskäsityksen laajamittaisista rikkomuksista.

Niinpä libertaarien vastaus vallatun maan ongelmaan on hajanainen. Osa katsoo, että resurssit tulisi palauttaa alkuperäiselle omistajalleen tai hänen perillisilleen. Osa katsoo, että resurssien pitäisi vain antaa pysyä nykyisillä omistajilla, etenkin jos alkuperäiset väärintekijät ovat jo kuolleet. Edelleen osa on sitä mieltä, että resurssien tulisi antaa olla, mutta olisi järkevää periä kertaluontoinen korvaus joka maksettaisiin oikealle omistajalle tai perillisille. Joka tapauksessa kaikki libertaarit ovat samaa mieltä siitä, että myös vallatun maan ongelma tulisi saada ratkaistua ilman verenvuodatusta, niin että omistussuhteet normalisoituisivat ja eri ryhmien rauhallinen yhteiselo voisi jatkua.


Mitä mieltä olette verovähennyksistä?

Verovähennykset ovat pohjimmiltaan poikkeus tavalliseen verotukseen ja näinollen tukimuoto vähennyksiin oikeutetuille. Libertaarit kannattavat sekä alhaisempaa että mahdollisimman yhtäläistä ja yksinkertaista verotusta. Niinpä vähennykset ovat toisaalta hyvästä koska ne laskevat kokonaisveroastetta, mutta toisaalta ne ovat myös ongelmallisia koska ne suosivat osaa ihmisistä yli toisten.

Verovähennysten puolesta argumentoidaan monella tavalla. Pienempi kokonaisverotaakka luonnollisesti jättää yksilölle laajemman taloudellisen valinnanvaran. Verovähennysten differentiaaliset kannustinvaikutukset ovat myös usein vähäiset, koska oikeus suureen osaan mahdollisista vähennyksistä riippuu tekijöistä joissa rahallista harkintaa harrastetaan vähemmän, ja koska vähennykset eivät yleensä vaikuta suoraan yksilön päivittäiseen päätöksentekoon. Yleensä niitä ei edes suhteuteta mihinkään päätöksiin vaikuttavaan suureeseen tavalla joka aiheuttaisi selvän, jatkuvasti läsnäolevan kannustimen muuttaa päätöksiä.

Toisaalta sitten kaikki kannustinvaikutukset tyypillisesti toteutuvat pitkällä aikavälillä, kulttuurievoluution ja tapakulttuurin hitaan muutoksen kautta. Verovähennyksiä käytetään myös laajamittaiseen tulojen uudelleendistribuutiotarkoitukseen, mitä libertaarit pitävät luonnollisesti oikeudellisen tasa-arvon loukkauksena. Samoin osa verovähennyksistä määräytyy perustein, jotka kyllä aiheuttavat epätoivottavia kannustimia—näin vaikkapa avioliittoon tai lastenhankintaan sidottujen vähennysten kohdalla, jotka todistetusti kannustavat yhteisasumiseen ja lisääntymiseen yli sen mihin vapaaehtoiset valinnat johtaisivat.

Muutamia erityistapauksia joissa verovähennysoikeutta kannatetaan libertarismin sisällä laajemmin ovat hyväntekeväisyyteen ohjattujen varojen vähennykset, perintöjen verovapaus sekä erilaisten päällekkäisten veromuotojen korjaamiseen suunnatut vähennykset. Ensimmäinen järjestelmä on käytössä muun muassa Yhdysvalloissa, ja se johtaa käytännössä siihen että osa yleishyödyllisistä palveluista rahoitetaan yksityisesti, hyväntekeväisyydestä. Vaikka järjestelmä johtaa myös siihen, että rahaa käytetään ei-yleishyödyllisten järjestöjen tukemiseen, suurimmaksi osaksi libertaarit ovat sitä mieltä että se korvaa terveellä tavalla julkisia palveluita vapaaehtoisella, yksityisellä hyväntekeväisyydellä. Perintöjen verovapautta taas kannatetaan siksi, että kaikenlainen omaisuusverotus johtaa yleensä huonompiin lopputuloksiin kuin tuloverot, ja kun verotus nykyään pohjaa nimenomaan tuloveroihin, keräytynyttä omaisuutta on jo verotettu kertaalleen. Viimein, päällekkäiset veromuodot kasvattavat eri valinnoista seuraavia verotaakkoja arvaamattomasti ja epäsuhtaisesti, mikä on esimerkiksi osinkojen kaksoisverotuksen kohdalla johtanut sairaisiin kannustimiin kohti yritysten velkataloutta. Vaikka vähennysjärjestelmä korjaakin kovin puutteellisesti pohjalla elävän veromekaniikan ongelmia, muun muassa osinkojen kohdalla ongelma on niin suuri ettei sen kanssa voida elää. Näin vähennyksiin perustuva ratkaisu on oikeutettavissa välttämättömyydellä.

Kaiken kaikkiaan libertaarien kanta verovähennyksiin kuitenkin vaihtelee. Yhtä mieltä ollaan lähinnä siitä, että verovähennysjärjestelmää pidetään verotuksen porsaanreikien paikkailuna sekä tapana ohjailla ihmisiä tarpeettomasti. Kaikki libertaarit ovatkin sitä mieltä, että ensisijainen keino korjata verojärjestelmän ongelmia on sen yksinkertaistaminen ja verojen radikaali vähentäminen.


Mikä on lasten asema libertaarissa yhteiskunnassa? Entä mielisairaiden tai muutoin vajaavaltaisten?

Libertarismi lähtee siitä, että ihmiset ovat järkeviä, itsenäiseen päätöksentekoon kykeneviä yksilöitä. Lapset eivät kuitenkaan välttämättä täytä tällaisia rationaalisuusehtoja. Sama pätenee mielisairaisiin, vanhuudendementiasta kärsiviin ja vastaavilla tavoilla nykyään vajaavaltaisiksi luokiteltaviin. Näiden ryhmien asema on libertarismissa ongelma. Toisaalta olisi toivottavaa että niilläkin olisi täydet vapausoikeudet, mutta toisaalta sitten jonkinasteinen holhous tai vähintäänkin positiiviset oikeudet näyttävät ihmisen luonnollisen kehityskaaren ja tiettyjen lääketieteellisten tilojen tähden sopivan joillekuille paremmin.

Libertaarien piirissä törmätäänkin aika ajoin tiettyihin ajatuskokeisiin joissa vapaus ja esimerkiksi lasten erityispiirteet ovat poikkeuksellisen rajussa ristiriidassa. Tällaisista voisivat toimia esimerkkeinä lapsen suostuminen seksiin, kodista kapinana karkaavat nuoret, vanhempiaan tyrannisoivat kauhukakarat, dementoituneisiin vanhuksiin erikoistunut huijari tai vaikkapa syvästi masentuneille itsemurhapalveluita tarjoava yrittäjä. Lisäksi tällaisissa tapauksissa ongelmaksi muodostuvat mahdollisen holhoojan positiiviset velvoitteet sekä holhoojan määräytyminen, sillä libertarismin kova ydin nojaa puhtaasti negatiiviselle vapaudelle joka ei salli velvoitteita langetettavan täysivaltaisille yksilöille.

Niinpä libertaarien suhtautuminen lasten ja muiden vajaavaltaisten oikeuksiin vaihtelee. Suurin osa lähinnä jättää aiheen sikseen ja kannattaa pohjimmiltaan vallitsevaa asiaintilaa. Osa taas yrittää johtaa holhottavien aseman omistusoikeudesta ja päätyy muun muassa siihen lopputulokseen että lapset ovat vanhempien työn tuloksena pohjimmiltaan heidän omaisuuttaan jolla ei ole kuin korkeintaan hyvin minimaalisia oikeuksia ennen itsenäistymistä. Osa taas kannattaa täysimittaista vapausoikeutta kaikille, mahdollisista ongelmista piittaamatta. Tätä näkökulmaa perustellaan lähinnä vapauden rajoittamisen mielivaltaisuudella, tulkinnanvaraisuudella sekä niistä seuraavilla vakavilla riskeillä vapaudelle yleensä. Viimein eräänlaisena välimuotona osa libertaareista katsoo lasten ja joskus muiden holhousta kaipaavien laajan vapauden ja vanhempien tai laillisen holhoojan positiiviset velvoitteet vähintäänkin moraalisesti oikeutetuiksi.

Viimeiselle kahdelle näkökulmalle on tyypillistä, että ne samalla painottavat erilaisia lakiin sisältyviä varomekanismeja joilla vajaavaltaisten tai muutoin itsenäiseen päätöksentekoon kykenemättömien laillista asemaa yleisemmin turvataan. Tällaisesta voisi toimia esimerkkinä vaikkapa se laaja kokoelma erilaisia ehtoja jotka määräävät sopimusten lainpitävyyden.

Lasten kohdalla mahdollinen huoltovastuu on helppo määrätä—vanhemmathan kuitenkin hankkivat lapsen omasta päätöksestään. Sen sijaan muiden mahdollisesti vajaavaltaisten kohdalla ongelma on jälleen suurempi. Yleensä libertaarit luottavat tässä hyväntekeväisyyteen ja yksityiseen moraaliin. Julkisia järjestelyjä vajaavaltaisten huoltamiseksi tai huoltovastuun sälyttämiseksi esimerkiksi omaisille vierastetaan niihin liittyvien riskien ja vapausoikeudellisten hankaluuksien tähden.


Entä jos joku ostaa tonttisi ympärillä olevan maan ja piirittää sinut? Linnoitusongelma. Donitsimaa

Maan omistusoikeus on käytännönläheisemmin katsottuna vain nippu erilaisia oikeuksia erilaisten tekojen kieltämiseen muilta. Oikeuksien määräytymiseen ja etenkin risteävien oikeuksien ulkoishaittojen ja muiden selvittämiseen vaaditaan kuitenkin aina tietyllä tavalla mielivaltaa, ja kysymys onkin eräs libertarismin keskeisimmistä ongelmista.

Käytännössä omistaja saa kieltää läpikulun ja pyytää siitä mielivaltaista hintaa, mutta hän ei saa ampua kieltoa rikkovia pakolaisia. Pakolaiset joutuvat myöhemmin korvaamaan temppunsa omistajalle ja ehkä maksamaan jonkinlaisen sakon, mutta pääsevät lopulta varsin kohtuulliseen hintaan hyötyihin nähden. Täydellisiin markkinoihin verrattuna säännöllä on vaikutuksia vain tulonjakoon (Coasen teoreema), ei reaaliseen tehokkuuteen (tässä tai muissa läpikulkuongelmissa), ja nämäkin vaikutukset ovat rajattuja koska ideaalimarkkinoiden hinnan ja monopolihinnalle asetetun katon differentiaalin kasvaessa löydetään yleensä nopeasti yhä parempia syitä sille ettei monopolisti kilpailluilla markkinoilla olisi edes halunnut pyytää kattoa korkeampaa hintaa.

Yhä pitää myös muistaa omistuksen jakautumisen olevan ihan puhtaan historiallinen ilmiö. Miten ongelmatilanteeseen on päästy? Eikö donitsirinkilän keskuksen ostaja tiennyt ostaessaan maa-aluetta, että joku jo omistaa donitsin? Jos tiesi, silloinhan hänellä oli mahdollisuus joko ostaa kiusantekijältä läpikulkuoikeus, tai vastaavasti hinta olisi ollut täysin minimaalinen ja läpikulkuoikeuden puutteen aiheuttama haitta olisi internalisoitu jo siihen. Yleisesti ottaen kaikki linnoitusongelmat ovatkin ainakin teoriassa hallittavissa etukäteissopimuksin, maan mukana kulkevin rajoituksin sopimusehtoihin ja vastaavin yksityisoikeudellisin keinoin. Ja jos puolestaan sitten aletaan esittää utopistisempia ajatusleikkejä vaikka koko Helsingin niemen ympäröivästä rinkilästä, silloin vastaan alkaa tulla jo äärettömyyksiin nousevan rajahyödyn kaltaisia ongelmia.

Tällaiset argumentit ovat täysin perifeerisiä liberalismille kokonaisuutena. Harvemmat liberaalit jaksavat takertua niihin kuin filosofisena leikkinä, koska tilanteet ovat niin kaukaahaettuja että kaikista poliittisista järjestelmistä aina löytyy aivan yhtä pahoja kauneusvirheitä, tai pahempia. Pelastusvene-esimerkit ja vastaavat tulevat keskusteluun mukaan vasta kun väittelijä antaa vastustajan painaa argumentin ideologian reuna-alueille. Tämä useimmiten kertoo enemmän keskustelun ja keskustelijoiden heikosta tasosta kuin puhuttavana olevasta aatteesta.

Entä riskinotto toisten kustannuksella? Voidaanko riskejä säännellä?

Libertaarit ovat kautta linjan sitä mieltä, että toisia ei saa vahingoittaa. Jos jokin valinta johtaa toiselle aiheutuvaan vahinkoon vain todennäköisesti, riskin toteutuminen on joka tapauksessa rangaistavaa. Sen sijaan siitä voidaanko jo selvästä mutta toteutumattomasta riskistä rangaista, siitä voiko riittävän suuri epätodennäköisyys vapauttaa valitsijan vastuusta kokonaan, ja onko oikein edellyttää yksilöltä aktiivista toimintaa merkittävien riskien vähentämiseksi ollaan erimielisiä. Näistä kolmesta tapauksesta voivat toimia esimerkkeinä rattijuopumus joka ei johda onnettomuuteen, taivaalta tippuvan meteoriitin aiheuttama rakennuksen luhistuminen joka olisi voitu estää varautumalla riskiin, ja auton huolimattomasta kunnossapidosta seuraavan jarruongelman aiheuttama kolari.

Useimmat libertaarit eivät ota tähän kysymykseen erityistä kantaa, vaan uskovat että vähittäin kehittyvä oikeuskäytäntö ja/tai -markkinat asettavat rangaistustason kohdalleen. Tämä johtaa tehokkaan sääntelyn ajatukseen, johon sisältyy sellaisten toteutumattomienkin riskien säätely joiden välttäminen hoituu vähimmin kustannuksin kun niihin varaudutaan. Näkökulma jakautuu kahtia sen mukaan millaista oikeuskäytäntöä libertaari kannattaa. Polysentrisen anarkokapitalismin kannattajat katsovat, että kun kukin maanomistaja saa asettaa omat sääntönsä, kilpailu johtaa tehokkuuteen eikä syntyviä sääntöjä pitäisi arvailla etukäteen. Minarkistit taas tyypillisemmin katsovat, että lain pitäisi olla ainakin jossakin määrin kaikille sama ja seurata järkiperusteista. Yksi perusesimerkki tällaisesta perusteesta tulee tapaoikeutta kannattavilta libertaareilta, ja kulkee Handin säännön nimellä. Se asettaa yksilön vastuuseen toteutuneesta riskistä jos vahingon estäminen olisi ollut halvempaa ennalta varautuen kuin korjaamalla seuraamukset. Toinen on periaate, jonka mukaan rangaistavuus riippuu varautumisen ja välttämisen odotusarvoisista rahallisista kustannuksista suhteessa saatuun hyötyyn; jos odotusarvoinen hyöty on suurempi kuin haitta, velvollisuus varautua seuraa. Tällä perustellaan esimerkiksi (riittävän vahvan) rattijuopumuksen kiellettävyys.

Toisaalta pienempi joukko libertaareja lähtee myös vaihtoehtoisista periaatteista, kuten kattavasta varautumisvelvoitteesta (engl. strict liability), joka usein perustellaan sillä että jonkun pitää riskialttiidenkin toimintojen kohdalla aina joutua vastuuseen jotta ulkoishaitat ja niihin liittyvät oikeudenloukkaukset saadaan minimoitua, tai toisaalta oikeudenkäyttöön liittyvin riskiperustein perusteltavasta ajatuksesta siitä, että mitään toteutumatonta riskiä ei pitäisi lähteä sääntelemään koska riittävä rangaistustaso toteutuneille riskeille takaa jo oikeuden toteutumisen mutta ei jätä tilaa piilosääntelylle tai eturyhmäpolitikoinille riskien arviointiin liittyvää epävarmuutta hyväksikäyttäen. Ensimmäistä periaatetta kritikoidaan tehokkuusperustein ja kyseenalaistamalla positiivisten varautumisvelvoitteiden oikeudenmukaisuus nonaggressioperiaatteesta lähtien, jälkimmäistä taas vastustetaan useimmiten päinvastaisilla tehokkuusperusteilla ja eritoten epätodennäköisiin, erittäin mittaviin riskeihin (esim. erittäin tehokkaiden aseiden kuten pommien yksityisomistus) liittyviin taloudellisiin takaisinsyöttöongelmiin vedoten.


Miten libertaarit suhtautuvat maahanmuuttoon?

Kts. artikkeli.


Mahdollista lisättävää

  • Entä täysi-ikäisyys ja täysivaltaisuus? Miten ne määräytyvät?
  • Miten pyhä omistusoikeus on? Saako sen takia vaikka tappaa?
  • Voiko itsensä myydä orjaksi? Voiko oikeuksistaan luopua pysyvästi?
  • Eikö luonnolla ole itseisarvoa? Voidaanko eläinrääkkäykseen puuttua?
  • Kannatatteko tekijänoikeutta? Patentteja? Immateriaalioikeutta? Voiko tietoa omistaa?
  • Miten suhtaudutte aborttiin? Onko syntymättömillä lapsilla oikeuksia?
  • Hyväksyttekö ansaitsemattoman tulon tai arvonnousun?
Henkilökohtaiset työkalut