Käytännön kysymyksiä

Liberalismiwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Usein kysytyt kysymykset

Sisällysluettelo

Miten libertaari yhteiskunta voisi syntyä?

Libertaari yhteiskunta voisi syntyä kaikkien niiden mekanismien kautta jotka historiallisesti ovat synnyttäneet valtioita ja itsehallintoalueita, tai muuttaneet niiden valtapoliittista linjaa. Seuraavassa mainitaan yleisimmät, sekä muutamia vähemmän yleisiä tai todennäköisiä.

Tyypillisin tapa voisi olla tavallinen demokraattinen prosessi, jonka kautta jonkin valtion laki ja perustuslaki hitaasti muuttuisi libertaariksi. Tämä tietysti edellyttäisi libertaarin ideologian merkittävää leviämistä, joka saattaa nyt näyttää epätodennäköiseltä. Aikanaan liberalismin leviäminen näytti kuitenkin aivan yhtä oudolta mahdollisuudelta, vaikka monet liberaalit periaatteet ovat nykyään länsimaiden poliittisen järjestelmän erottamattomia osia.

Toinen tapa olisi, että jollekin alueelle keskittyisi tarpeeksi libertaareja ja alue eroaisi omaksi valtiokseen tai itsehallintoalueekseen. Yksi lupaavimmista nykyisistä esimerkeistä lienee FSP, joka pyrkii New Hampshiren hitaaseen libertarisointiin.

Kolmantena esimerkkinä voisi olla uuden, muiden valtioiden vaikutuspiirin ulkopuolella olevan alueen valtaaminen. Tällaisia alueita on nykyään perin vähän, mutta napa-alueet, kansainvälinen merialue ja avaruus voisivat ehkä toimia esimerkkeinä. Tällaisiakin aloitteita on libertaarien piirissä nähty, ja esimerkiksi monet avaruusmatkailun arkipäiväistämiseen tähtäävistä ovat juuri tämän takia libertaareja.

Neljänneksi, jatkuva kaupungistuminen voisi ehkä vähitelleen johtaa kaupunkivaltioiden uudelleensyntyyn ja olemassa olevien valtioiden pirstaloitumiseen. Syntyvä kilpailu pikkuvaltioiden välillä voisi sitten ajaa merkittäviä alueita vähintäänkin libertaariin talouspolitiikkaan.

Myös sisällis- tai valtaussota voisivat teoriassa johtaa libertaarin valtion syntymiseen, mutta tyypillisesti libertaarit ovat aivan liian rauhallisia, yksityiseen elämään keskittyneitä ja itsenäisiä lähteäkseen tällaisiin kampanjoihin. Libertaari teoria kuitenkin sallii tämänkin vaihtoehdon—jos oikeuksiasi loukataan, sinulla on oikeus puolustautua.

Viimein, teoreettisesti riittävän laajamittainen moraalinen muutos voisi ehkä johtaa siihen, että yksittäiset ihmiset tai pienet yhdenmielisten alueet voisivat erota jostakin nykyvaltiosta ilman että uusia valtiorajoja tarvitsisi vetää. Tämä kehitys voisi ehkä johtaa jonkin sortin anarkokapitalismiin nykyvaltioiden sisällä. Käytännössä tämä vaihtoehto on kuitenkin epätodennäköinen, kansallisaatteen ja sosiaalidemokraattisen pakkoverotusvimman tähden.


Voiko libertarismi toteutua meidän elinaikanamme?

Teoriassa libertarismi voisi toteutua vaikka huomenna, kunhan tarpeeksi suuri osa kansasta ymmärtäisi sen ja lakkaisi uskomasta hyvinvointivaltion legitimiteettiin. Samoin libertaarit uudistukset voisivat toteutua myös enemmistön tahdosta, jos tarpeeksi suuri osa kannattajista saataisiin kerättyä yhteen valtioon.

Käytännössä libertarismi näyttää olevan pitkän aikavälin tavoite. Tavanomaisessa demokraattisesssa poliittisessa prosessissa pyritään aina "kompromisseihin", jolloin yksilönvapauksien kannattajien kaltaiset vähemmistöt jäävät paitsioon. Erityisesti libertaarien äärimmäinen sallivuus yksityisten elintapojen ja tuloerojen suhteen näyttävät olevan vaikeita hyväksyä.

Libertaarit kuitenkin uskovat tulevaisuuteen. Libertarismi voidaan toteuttaa monilla tavoilla, ja sekä tekninen että taloudellinen kehitys globalisoituvassa maailmassa tekevät niistä jatkuvasti todellisempia vaihtoehtoja. Oikeastaan suurin libertaarien ongelmista onkin järjestäytyminen. Joskus on sanottu, että libertaariliikkeen vetäminen on "kuin kissojen paimentamista". Sanonta on äärimmäisen kuvaava—individualisteja ei ole helppo järjestää yhteisen tavoitteen taakse. Koska libertaareja on maailmassa aivan tarpeeksi yhden valtion "kaappaamiseen", libertarismi voisi toteutua hyvinkin nopeasti mikäli joukko kannattajia saataisiin mukaan projektiin.

Yhdysvalloissa onkin 2000 luvulla noussut kansanliike, joka kannustaa libertaareja muuttamaan yhteen osavaltioon, jonka päätöksentekoon voitaisiin vaikuttaa suhteellisen paljon. Free State Projectissa on tällä hetkellä mukana noin kymmenentuhatta ihmistä, ja noin seitsemänsataa on jo muuttanut projektin kohdeosavaltioon New Hampshireen.

Ovatko libertaarit oikeistolaisia vai vasemmistolaisia?

Päivänpolitiikasta puhutaan yleensä vasemmisto–oikeisto -vastakkainasettelun kautta. Libertaarit voidaan luokitella akselilla oikeastaan mihin kohtaan hyvänsä, riippuen siitä miten termejä käytetään ja mitä kysymyksiä painotetaan. Katsomme, että olemme pohjimmiltaan luokittelun ulkopuolella.

Talousasioissa libertaarit ovat tyypillisesti oikeistolaisia, eli kannattavat markkinataloutta, haluaisivat alentaa verotusta ja kaventaisivat valtion vaikutusvaltaa talouteen. Sen sijaan esimerkiksi tullien, tukiaisten, vientiluototuksen ja siltarumpupolitiikan kohdalla libertaarit poikkeavat rajusti oikeistolaisista: meille nämäkin ovat vapaudenesteitä.

Yksilönvapausasioissa libertaarit ovat lähempänä vasemmistoa. Haluaisimme poistaa uhrittomat rikokset, ja muun muassa antaa naisille, seksuaalisille vähemmistöille ja maahanmuuttajille yhtäläisen lainsuojan. Kannatamme ehdotonta uskonnonvapautta, vastustamme nationalismia ja poistaisimme asevelvollisuuden jos voisimme. Mutta toisaalta vastustamme sukupuolikiintiöitä ja vastaavaa "tasa-arvo"lainsäädäntöä. Vasemmiston kollektivismikin on meille täysin vierasta.

Nykyään vasemmisto ja oikeisto määritellään tavallisesti talouspoliittisten kantojen mukaan. Koska liberaalien talousnäkemykset ovat erittäin laajamittaisen vapaakaupan ja yksilöiden taloudellisten vapauksien kannalla, tässä suhteessa liberaaleja usein syytetään äärioikeistolaiksi. Termi on kuitenkin hyvin harhaanjohtava, koska yleensä äärioikeistolaisuuteen kuuluu myös autoritaarinen ihmiskuva, populismi, suvaitsemattomuus vähemmistöjä kohtaan ja suunniteltu talousihanne. Nämä ovat täysin liberalismin vastaisia ilmiöitä.

Liberalismi kokonaisuutena lähtee aivan eri arvopohjasta kuin oikeisto- ja vasemmistoaatteet. Meille tärkeintä on vapaus, ja kieltäydymme ajamasta minkään yhteiskuntaluokan erityisetuja. Niinpä emme ole oikeistossa ajamassa kapitalistin etua, emmekä vasemmistossa työläisen puolella. Suhtaudumme positiivisesti yhteiskunnalliseen edistykseen aivan kuten vasemmisto (liberaalit olivat alkuperäinen vasemmisto), mutta emme ole egalitaristeja. Ymmärrämme taloutta kuten oikeisto, mutta halveksumme irrationaalista konservatismia. Meille poliittinen menestys on vähemmän tärkeää kuin se, että politiikka saadaan kutistettua minimiin. Radikaali liberalismi on oma distinktiivinen kategoriansa, eikä se tahdo sopia vasemmisto–oikeisto -akselille.


Onko libertarismi sama asia kuin uusliberalismi?

Tämä artikkeli tai sen osa kaipaa parantelua, koska se ei täytä laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Liberalismiwikiä selkeyttämällä artikkelia.

Tarkennus: Jotkut liberaalit ovat käyttäneet uusliberaali-nimitystä itsestään ennen kuin siitä tuli haukkumasana, joskin siitä on jo aikaa. http://en.wikipedia.org/wiki/Neoliberalism#Early_history

Ei ole. "Uusliberalismi" on yleensä epämääräinen haukkumasana, jota käytetään omista poliittisista vastustajista, esimerkiksi eräistä Suomen demareista tai Kiinan kommunisteista, kun nämä ovat poistaneet pienen osan sääntelystä. Jotkut ovat käyttäneet sanaa hieman tarkemmissakin merkityksissä, useimmat eivät.

Heikki Patomäelle "uusliberaali" on professori Vesa Kanniaisen mukaan haukkumanimi, jota hän voi käyttää vastustajistaan itse keksiminsä perustein. Näitä "uusliberaaleja" ovat Patomäen mukaan etenkin demaripoliitikko Lipponen ja demarivirkamies Sailas. [1]

Uusi liberaali on aivan eri asia, 1800-luvun lopulla syntynyt liberalismin vasemmistolaisempi kilpailija.

Termi "uusliberaali" yleistyi Margaret Thatcherin kaudella Isossa-Britanniassa. Se lähti vasemmistolaisesta päivälehdistöstä ja viittasi alunperin tiukkaan finanssikuriin, sosiaaliturvajärjestelmän rationalisointiin sekä muihin oikeistolaisen talouspolitiikan osiin. Nimi tuli siitä, että Thatcher perusteli politiikkaansa tunnetun liberaalin filosofin ja taloustieteilijän F.A. Hayekin näkemyksillä. Termi on alusta asti ollut pilkkaava.

Thatcherin hallituksen politiikka kokonaisuudessaan oli kuitenkin konservatiivista. Niinpä sen sisäpolitiikan ja varsinkin ulkopolitiikan liittäminen liberalismiin on harhaanjohtavaa. Sama pätee 80-luvun toiseen merkittävään uusliberaaliksi kutsuttuun hallintoon, jota johti Ronald Reagan.

Siitä huolimatta "uusliberalismista" on tullut vasemmiston ykkösvastustaja. Termi on yleistynyt koskemaan kaikkea ei-vasemmistolaista politiikkaa, ja kun vasemmistoon nykyään kuuluu erittäin monenlaisia ryhmittymiä, uusliberalismista on muodostunut roskakorikäsite. Nykyään se voi viitata yhtä hyvin kaupan vapauttamiseen kuin länsimaiden protektionismiin. Uusliberaalia ulkopolitiikkaa voi olla sekä multilateralismi että unilateralismi. Syytettyjen listalle joutuvat paitsi keynesiläisen taloustieteen suositukset (esim. Bretton–Woods -instituutiot), myös uusklassisen. Uusliberalismista voidaan syyttää oikeistoa, äärioikeistoa, keskustaa, liberaaleja ja joskus jopa toisia vasemmistolaisia. Se kytkee yhteen peräti sodanlietsojia ja pasifisteja.

Uusliberalismi on keinotekoinen käsitesekamelska, ja olisi suositeltavaa, että sitä ei käytettäisi ellei sitä ensin määritellä täsmällisesti. Nykyään esimerkiksi olisi useimmiten parempi korvata se "uuskonservatismilla", joka on johtava ei-vasemmistolainen aate. Joka tapauksessa uusliberaaleiksi kutsutaan niin monia libertarismin kanssa ristiriidassa olevia asioita, että emme halua tulla kytketyksi käsitteeseen.

Paljonko Suomessa on libertaareja? Entä maailmalla?

Aktiivisia libertaareja Suomesta löytyy eri arvioiden mukaan muutamasta kymmenestä sataan. Piilolibertaareja tai vahvasti aatetta sympatisoivia löytyy luultavasti jonkin verran enemmän. Marginaalisesta aatteesta on toistaiseksi siis kysymys.


Miten uskallatte kirjoittaa tuollaista omalla nimellänne?

Monet libertaarien poliittisista kannoista ovat nykyisessä sekatalouteen perustuvassa länsimaisessa poliittisessa keskustelussa täysin vieraita. Erityisesti ne eivät perustu samaan keskustelukulttuuriin kuin liberaalidemokratiassa tavallinen konsensuspolitiikka, joka lähtee yleensä eri poliittisten ryhmien mielipiteistä ja niiden välisestä keskustelusta. Niinpä libertaarien väitteet kuulostavat melko vierailta ja äärimmäisiltä. Niihin ei myöskään aina koeta tarpeelliseksi vastata ellei niitä pidetä vakavasti otettavina.

Libertaarien keskustelukulttuuri on yleensä hieman erilaista, koska sen takana vaikuttaa kokonainen poliittinen ja moraalifilosofinen teoria. Libertaareille on keskustelussa olennaisinta se, ovatko esitetyt väitteet valideja, eli seuraavatko ne julkilausutuista perusperiaatteista, ei niinkään se kuinka miellyttäviä tai suosittuja päätelmät ovat. Perusperiaatteista väiteltäessä libertaarit sitten usein saattavat vastapuolen ongelmiin käyttämällä ongelmallisia esimerkkejä, joilla on aikanaan perusteltu liberaalidemokratian reunaehdot—erinomainen puolustus, koska valtaosa länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen menestyksestä lähtee nimenomaan liberaaleista yksilönvapauksista. Libertaarit odottavat, että muutkin lähtevät mukaan samaan keskusteluun ja hyväksyvät siinä tavoitetut päätelmät, olivat ne mitä hyvänsä. Siksi libertaarit panevat usein nimensä alle mielipiteisiin jotka eivät ole poliittisesti korrekteja tai suosittuja.


Jollei nykyinen politiikka kelpaa, miksette muuta pois?

Toisin kuin monet muut, libertaarit katsovat, että yksilönvapaus ei riipu enemmistön mielipiteistä. Paremminkin se on samanlainen reunaehto kuin demokraattisen prosessin toteutuminen demokraatille: se on perusehto oikeudenmukaiselle yhteiskunnalle, eikä yhteiskunnallinen päätöksenteko ylipäänsä ole oikeutettua ennen kuin kyseinen reunaehto toteutuu. Tästä näkökulmasta politiikka joka estää libertaareja elämästä tässä ja nyt libertaarin lain mukaan ei ole mielipideasia johon pitää vain sopeutua, vaan se on poliittinen vääryys joka pitäisi korjata. Tilanteen kanssa on ehkä pakko elää, mutta olisi väärin vaatia, että libertaarin pitäisi uhrata hyvinvointinsa, ystävyyssuhteensa tai työpaikkansa ihan vain koska muut haluavat tehdä huonoa politiikkaa. Varsinkin, kun libertaari tietysti sallisi muiden elää aivan kuten he haluavat, muuttamatta mihinkään, kunhan hän vain itse saisi elää libertaarin lain mukaan.

Erityisen ongelmallinen muuttovaatimus on siksi, että nykyään valinnanvaraa ei juurikaan ole. Tyypillisesti maat jotka toteuttavat liberaalia politiikkaa lähtevät myös demokratian tielle, ja demokratiasta sitten taas tiedetään, että se pyrkii luonnostaan ajautumaan hyvinvointivaltioksi. Niinpä libertaari tyypillisesti joutuisi valitsemaan kehitysmaan ja toisen hyvinvointivaltion välillä, eikä uusiakaan valtioita jostakin syystä nykyään anneta perustaa rauhanomaisin keinoin. Libertaareilla on siis kovin vähän valinnanvaraa vaikka haluaisimmekin muuttaa parempaan valtioon.

Monet libertaarit kuitenkin myös myöntävät tosiasiat, ja tavoittelevat muutosta muilla keinoin kuin poliittisen prosessin kautta. Monet esimerkiksi ajavat sekessio-oikeutta, tai yrittävät erota valtiosta muin keinoin. Jotkut elävät erakoina, toiset lähtevät mukaan utopiaprojekteihin, joissa tavoitteena on libertaarin yhteiskunnan perustaminen tyhjästä, ja kolmannet yrittävät keräytyä yhteen toisten libertaarien kanssa vaikuttaakseen poliittisessa prosessissa tehokkaammin. Tällä hetkellä viimeinen tapa näyttää lupaavimmalta, FSP:n tähden. Osa libertaareista on siis todella valmis muuttamaan toteuttaakseen unelmansa.


Voiko libertaari käyttää julkisia palveluja?

Useimmat libertaarit katsovat, että julkisia palveluita voi käyttää koska me kuitenkin maksamme niistä veroissa. Me ostamme palvelut käyvällä rahalla, vaikka meidän ei annetakaan valita käyttämiämme palveluita. Me jopa maksamme niistä ylihintaa, julkisen sektorin tehottomuuden tähden.

Toisaalta aatteellisemmat libertaarit katsovat, että julkiset palvelut pitäisi hylätä yksipuolisesti. Jos haluamme päästä eroon hyvinvointivaltiosta, me voimme joko käyttää palveluita viimeiseen asti ja toimia poliittisesti niiden hävittämiseksi, tai me voimme hylätä ne ja vaatia moraalisin perustein vapautusta veroista. Osa libertaareista katsoo, että jälkimmäinen on tehokkaampi tapa edistää aatetta.

Libertaarit ovat siis erimielisiä julkisten palveluiden käytön oikeutuksesta. Tämä on kuitenkin puhtaasti käytännöllinen kysymys, eikä liity aatteeseen sinänsä. Libertaarit ovat samaa mieltä yksilön oikeuksista ja pitävät julkisia palveluita pahana. Ongelma liittyy puhtaasti siihen miten tästä vapaudenrajoituksesta parhaiten päästään eroon. Tällaisissa kysymyksissä libertaarit jättävät valinnan yksilölle ja kannustavat syvälliseen, omakohtaiseen harkintaan.


Voiko libertaari tehdä poikkeuksia ideologiaansa? Onko maltillisia libertaareja?

Toisin kuin useimmat muut aatteet, libertarismi on varsin hyvin määritelty. Niinpä poikkeukset aatteeseen ovat useimmiten jotakin muuta kuin libertaareja—ne rikkovat yksilönvapautta. Ne jotka tekevät poikkeuksia ovat siis libertaareja vain osassa asioista. Poikkeuksena ovat vain ne kysymykset, joissa negatiivisen vapauden määritelmä on kiistanalainen. Niissä on oikeutettua kutsua yksilöä libertaariksi, vaikka muut aatteen kannattajat eivät ole samaa mieltä. Nämä ristiriidat ovat tyypillisesti rajattuja ja melko abstrakteja. Tässä tekstissä niitä käsitellään erikseen myöhemmin.

Jos libertaariin ideologiaan tehdään rajattuja poikkeuksia nykyisen asiaintilan suuntaan, vastoin aatteen perusperiaatteita, tulosta voidaan kutsua maltilliseksi libertarismiksi. Tällaisia poikkeuksia voisivat olla vaikkapa minimaalinen perustulo, joissakin tapauksissa rajattu, julkinen akuuttiterveydenhuolto, ja kenties peruskoulujärjestelmä joka korkeintaan opettaa lapset lukemaan ja laskemaan, sekä opettaa heille yhteiskuntaelämän alkeet. Myös kilpailuviranomaiset sopivat maltilliseen libertarismiin.

Pitää kuitenkin muistaa, että raja on vedettävä johonkin. Riittävän "maltillinen" libertaari lähestyy helposti sosiaaliliberaalia, ja tällöin hänen ideologiaansa pitäisi kutsua sen oikealla nimellä. Vaikka ideologiaan tehtäisiinkin poikkeuksia, niiden pitää olla sopusoinnussa libertaarien tasa-arvokäsityksen, taloudellisen tehokkuuden vaatimusten ja yksilönvapauden kanssa. Vain sellaista liberaalia joka valitsee tällaisten kriteerien suhteen parhaan mahdollisen vaihtoehdon poikkeuksensa toteuttamiseksi voidaan kutsua "maltilliseksi libertaariksi", ja sittenkin vain tietyissä rajoissa.

Maltillinen libertaari ei siis kannata julkista koulutusta, vaan lähinnä perustuloa joka ei ota kantaa siihen käytetäänkö raha koulutukseen. Pahimmassakin tapauksessa hän kannattaa koulutusseteleitä. Kilpailulainsäädännön suhteen hän vaatii vahvoja todisteita siitä, että talouden toimintaan pitäisi todella puuttua. Mahdollisten positiivisten velvoitteiden kohdalla maltillinen libertaari korostaa aina molemminpuolista yksilönvapautta, eikä pelkää epätavanomaisia ratkaisuja. Hän yrittää aina pitää vallan ja vastuun yhdessä, jotta haitallisia yksilöllisiä kannustimia ei pääsisi syntymään.

Maltillinenkin libertaari on nykyään välttämättä radikaali.


Libertarismi ei toteudu yön yli. Millaisia lyhyen aikavälin päämääriä libertaareilla on?

Libertaarit ajavat lyhyellä aikavälillä yleisliberaalia politiikkaa. Yritämme saada voittoja sieltä missä se on helpointa, eli selvästi järjettömistä poliittisista instituutioista, kohtuuttomasta talouspolitiikasta ja säädöksistä, sekä uhrittomista rikoksista joiden kannatus on heikkoa. Muutamia esimerkkejä tavoitteista voisivat olla:

  • Yhden luukun periaate ja muu byrokratian yksinkertaistaminen
  • Seksuaali- ja kulttuurivähemmistöjen täysi tasa-arvo lain edessä
  • Turvavöittä ajamisen tai kannabiksen käyttämisen tapaisten selvästi uhrittomien tekojen salliminen
  • Uskonnon ja valtion tiukka ero
  • Sosiaaliturvan korvaaminen yksinkertaisella perustulojärjestelmällä
  • Yksi, yhtenäinen veromuoto (joko alvi tai tulovero)
  • Vapaampi muutto-oikeus valtiosta toiseen
  • Tasa-asteinen (proportionaalinen) verotus
  • Tekijänoikeusmonopolin heikentäminen ja piratismin salliminen


Mikä on Nolanin kartta? Maailman pienin poliittinen kysely?

Nolanin kartta on David Nolanin luoma poliittinen nelikenttä, joka yleistää perinteisemmän vasemmisto–oikeisto -akselin. Alunperin se syntyi yrityksenä selittää liberaalin politiikan vasemmisto–oikeisto -akselista riippumaton perusperiaate aatteiden kattavamman luokittelun avulla. Kartta luokittelee poliittiset ideologiat vapausnäkökulmasta; myös USA:n poliittiset jakolinjat ovat vaikuttaneet testin syntyyn. Akseleina ovat taloudellinen ja yksilönvapaus.

Ne jotka tukevat täysin molempia vapauden lajeja luokitellaan libertaareiksi, ne jotka tukevat vain taloudellista vapautta katsotaan konservatiiveiksi, pelkän yksilönvapauden kannatus tarkoittaa sosialismia ja jos joku ei kannata kumpaakaan vapauden lajia, hänet luokitellaan autoritaristiksi. Historiansa takia Nolanin kartta on vaikuttanut voimakkaasti siihen miten libertaarit ymmärtävät poliittisen kentän.

Maailman pienin poliittinen kysely (World’s Smallest Political Quiz) koostuu kymmenestä väitteestä jotka pyrkivät sijoittamaan vastaajan Nolanin nelikenttään. Viisi väitteistä koskee yksilönvapautta, viisi taloudellista vapautta, ja niistä voi olla samaa mieltä, eri mieltä tai epävarma. Kysymykset ovat aikojen kuluessa muuttuneet hieman, mutta perusajatus on pysynyt samana. Kysymysten uskotaan erottelevan melko hyvin poliittisia ideologioita, vaikka kaikki eivät olekaan samaa mieltä testin rakenteesta—kyselyä käytetään Yhdysvalloissa usein osana libertaaripuolueen suhdetoimintaa.

Testin tämänhetkiset väitteet kuuluvat:

  • Personal Issues
    • Government should not censor speech, press, media or Internet.
    • Military service should be voluntary. There should be no draft.
    • There should be no laws regarding sex for consenting adults.
    • Repeal laws prohibiting adult possession and use of drugs.
    • There should be no National ID card.
  • Economic Issues
    • End "corporate welfare." No government handouts to business.
    • End government barriers to international free trade.
    • Let people control their own retirement; privatize Social Security.
    • Replace government welfare with private charity.
    • Cut taxes and government spending by 50% or more.


Miksi "libertaari" eikä "libertariaani"? Miksi sekoitatte substantiivit ja adjektiivit?

"Libertarismi" on vakiintunut käsite, ja se lähtee alunperin analogiasta yläkäsitteeseen "liberalismi". Se sointuu suomenkieleen paljon paremmin kuin suora laina, "libertarianismi", ja on sinälläänkin jo aivan tarpeeksi tuskallinen ääntää. Vastaavasti "libertaari" seuraa "liberaalia"—"libertariaani" on käyttökelvoton sanahirviö.

Usein sekaannusta herättää myös se, että sanaa "libertaari" käytetään paitsi adjektiivina, myös substantiivina. Se merkitsee sekä libertarismin mukaista että libertarismin kannattajaa. "Liberaali" on jälleen samalla tavalla kaksimerkityksinen, joten on näppärää matkia vakiintunutta käytäntöä. "Liberaali" on alunperin perinyt kahtalaisen merkityksensä suomenkielen lainauskäytännöstä, jossa -inen ja -i -tyyppiset adjektiivit kilpailevat tietyissä tapauksissa keskenään. Tällöin myös substantiivit ja adjektiivit tyypillisesti sekoittuvat toisiinsa. Viime aikoina englanninkielen vaikutus on edelleen helpottanut lyhyemmän muodon hyväksymistä.


Viittausvirhe: <ref>-elementti löytyy, mutta <references/>-elementtiä ei löydy
Henkilökohtaiset työkalut