Vasemmisto

Liberalismiwikistä
(Ohjattu sivulta Vasemmistolaisuus)
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Historia

Käsitteet vasemmisto ja oikeisto syntyivät Ranskan vallankumouksessa[2] 1789-99, kun kansalliskokouksessa äärivasemmalla istui radikaali Vuoripuolue, josta osa oli totalitaristista keskusvaltaa kannattaneita rousseaulaisia sosialisteja, keski-vasemmalla markkinataloutta ja yksilönvapautta kannattaneet maltillisemmat girondistit (liberaalit) ja oikealla vanhan vallan säilyttämistä kannattaneet konservatiivit.

Jako perustui siihen, että vasemmalla istuivat eniten ja oikealla vähiten muutoksia kannattaneet. Alussa liberaalit olivat enemmistö ja vallankumouksen pari ensimmäistä vuotta olivat liberaaleja. Vuosina 1792-93 Vuoripuolue laajensi terroriaan, kaappasi liberaaleilta vallan ja teloitutti heidät. Vuonna 1794 Vuoripuolue syrjäytettiin ja sen jälkeen vallankumous oli vähemmän ideologinen Napoleonin vähittäiseen palatsivallankaappaukseen asti. Ks. [Ranskan vallankumous]]. Ks. myös [Ensimmäinen vasemmistolainen].

Puoluekanta määräytyy 18-vuotiaana

18-vuotiaana omaksuttu puoluekanta on melko pysyvä sen sijaan, että ihmiset vaihtaisivat kantaansa republikaaneiksi iän myötä. Kaikkein republikaanisimpia ovat Yhdysvalloissa ikäluokat, jotka täyttivät 18 Eisenhowerin tai Reaganin kauden alkuvuosina. [3]

Toisten lähteiden mukaan vielä 25. ikävuoden tienoille tapahtuu merkittäviä muutoksia. Poikkeuksena ovat taloustieteilijät, joista tutkijoiksi ryhtyvät yleensä vasemmistolaisimmat mutta joita oppi muuttaa liberaalimmaksi myös yli-25-vuotiaana, myöhemmin Nobel-palkittujakin[4].

Elintaso pienentää vasemmiston kannatusta

Lenin valitti, että toisin kuin Marx luuli, kapitalistisissa maissa työläiset rikastuvat niin, että eivät enää kaipaakaan vallankumousta. Siksi hän halusi tehdä vallankumouksen väkivalloin pienen mutta kurinalaisen "etujoukon" avulla. Vastaavaa ovat myöhemmätkin kommunistit havainneet.

Verkkokeskustelija:

"Kommunistit havaitsivan saman asian jo vuonna 1963, että elintason nousu pienentää vasemmiston kannatusta.
Vuonna 1963 SKP:n teettämässä tutkimus puolueen sisällä paljasti sen, että vallankumoushalut vähenevät, kun elintaso nousee.
'Yhteiskunnassa tapahtuva kehitys ja ympäristön vaikutus nostavat ihmisten eteen jatkuvasti uusia tarpeita ja vaatimuksia. Tällaisia ovat oma asunto (osake tai omakotitalo) ja sen sisustaminen ajan vaatimalla tavalla, kesämökki, auto, moottorivene, televisio, massakulttuuriin mukautuminen ym.'
'Suojelupoliisi raportoi syksyllä 1964 Aarne Hulkkosen ja Veikko Hauhian puheisiin viitaten, että puolueaktiivin suhtautuminen luokkataisteluun ja vallankumoukseen "muuttuu heti passiivisemmaksi hänen saatuaan itselleen kunnon talon'. Hauhia oli jopa huomauttanut, että puolueen jäsen, joka ryhtyy rakentamaan omakotitaloa, voidaan 'merkitä käytännössä menetetyksi.'"[5]

Mielenosoittajista väkivaltaiset äänestävät vasemmistoa

Mielenosoituksiin osallistuneista aktivisteista 28 % hyväksyi väkivallan poliittisten tavoitteiden edistämiseksi. Nämä 28 % olivat muita useammin Vasemmistoliiton tai kommunistien äänestäjiä, kun taas väkivaltaa vastustavista mielenosoittajista enemmistö äänesti vihreitä. Kyselyssä monet vastaajat kritisoivat toisia mielenosoitustensa osallistujia väkivaltaisuudesta ja kutsuivat sitä jopa "painajaismaiseksi". [6]

Myös vihreiksi lasketuista terrorihakuisimmat (mm. moni "kettutyttö" ja -poika) ovat tyypillisesti peräisin äärivasemmalta, ei Vihreästä liitosta.

Äärivasemmisto

Vuonna 2020 sisäministeriön mukaan Suomessa oli useilla alueilla väkivaltaisten äärivasemmistolaisten ryhmien toimintaa, enimmäkseen anarkistien ja antifasistien.[7]

Poliittisiin ääripäihin kuuluvien käsitykset taloudesta ovat paljon epätarkempia kuin muiden.[8]

Äärivasemmistoa ovat mm. terroristijärjestöt ETA, Punaiset prikaatit, Punainen armeijakunta (RAF), FARC ja 12 000 ihmistä surmanneet Nepalin maolaississit.

Äärivasemmistolaiset militantit ja terrorismi

Malline:Pääartikkeli Monet äärivasemmistolaiset militanttijärjestöt ovat poliittisten puolueiden jäsenten muodostamia,[9][10][11], kuten Intian kommunistinen puolue (maolainen) (CPI(M)), Argentiinan peronistien Montoneros, Filippiinien kommunistipuolueen Uusi kansanarmeija, Italian Prima Linea, Saksan Punainen armeijakunta (RAF) ja Italian Punaiset prikaatit.[12][13] Monet järjestöistä haluavat kukistaa kapitalismin ja hallitsevat luokat.[14][15]

Vasemmisto yhä paijaa kommunisteja

Vasemmistoliitolle ohjelmallista työtä tehneen politiikan tutkija Iivi Anna Masson mukaan '"neuvostonostalgia" ja "uusstalinismi" ovat olleet Suomessa viime vuosina nousussa". Masso tuomitsi 'Suomen Attacin sosiaalifoorumin muuttumisen "demokratian vastaiseksi ääriainesten kohtaamispaikaksi"'. [16]

Vasemmisto ajaa tuottajien etuoikeuksia köyhien kustannuksella

"vasemmisto on lakannut ajamasta köyhän asiaa ja taantunut pelkäksi edunvalvontaliikkeeksi. Onko yhtään suomalaiseen yhteiskuntaan pesiytynyttä erioikeutta, monopolia tai keskiluokan tulonsiirtoa jota vasemmisto ei puolustaisi? Olivatpa kysymyksessä yliopisto-opiskelijoiden etuoikeudet, ay-liike, kolmikanta, Postin, Yleisradion tai Veikkauksen monopolit, ansiosidonnaiset sosiaalietuudet, vasemmisto tukee kaikkia refleksinomaisesti välittämättä lainkaan siitä, että nämä hyödyttävät hyväosaisia köyhien kustannuksella."[17]

"Vasemmisto asettuu myös aina tuottajan puolelle köyhää kuluttajaa vastaan. Julkisen sektorin työntekijöiden asema huolettaa enemmän kuin palvelujen käyttäjien. Valinnanvapaus on kirosana, tuotannon julkinen omistus on pääasia. Tärkeintä on se miten ja kuka palvelut tuottaa, ei se millaista palvelua kansalaiset saavat. Vasemmistoliiton puheenjohtajaehdokas nähtiin jo tukiaisia ja kallista ruokaa ajavalla traktorimarssillakin. Voiko työväen etujen ajamisesta enää kauemmaksi ajautua?"[17]

Toimittajat ovat vasemmalla

Ruotsissa toimittajat kannattavat vasemmistoa ja vihreitä selvästi enemmän kuin muut kansalaiset. Suomessa tilanne lienee sama. Selitys lienee, että toimittajiksi päätyvät ovat valmiiksi vasemmistolaisia. [18]

Lisää aiheesta: toimittajat

Kulttuuri

Kuuluisa kirjailija Bengt Ohlsson kysyi artikkelissaan, saako kulttuurityöntekijä kyseenalaistaa vasemmistolaisuuden.[19][20] Ohlsson ei ollut odotetusti allekirjoittanut kulttuurivaikuttajien vetoomusta vaan kirjoittanut vastapuheenvuoron "aiheesta, jota selvästikään ei olisi saanut kyseenalaistaa".[20] Ohlssonille ja lehteen tulvi raivokasta ja ivallista palautetta.[20] Osassa väitettiin, että aika, jona vasemmisto hallitsee kulttuurirahoja, mielipidevaltaa ja debattia, on jo ohi.[20] Lehti toisensa jälkeen julkaisi vastakirjoituksia, ja kun jo sadasneljäs kulttuurityöntekijä kirjoitti, miten heikosti vasemmisto saa äänensä kuuluviin, tilanne oli Ohlssonin mielestä suorastaan koominen.[21]

Ohlssonin mukaan vasemmistolla on valta formuloida ongelmat ja kaikki erimieliset "karkotetaan hyytävästi, vaietaan kuoliaaksi tai pyöritellään tervassa ja höyhenissä", vaikka ylistetään "kukkaiskielellä mielipiteenvapautta, avoimuutta ja suvaitsevaisuutta".[20] Ohlsson itse halusi puolustaa moniarvoisuutta ja sanoa, että irtisanoutumalla vasemmistosta ei välttämättä ilmoittaudu oikeistoon.[20] Hänen mukaansa kulttuurikeskustelu leimataan niin, että jos ei ole alistu vasemmistolaisiin näkemyksiin, on ruotsidemokraattien Jimmie Åkessonin kaltainen.[20]

Ks. Kulttuuri

Vasemmistolainen tiede

Osa "tieteestä" kuten Kriittinen tutkimus ja vapautuksen teologia on osittain vasemmistolaista, jopa kommunistista näennäistiedettä. Yhteiskunnallisissa tieteissä oli ennen taistolainen, nykyään punavihreä hegemonia, joka sosiaalistaa opiskelijat ja tutkijat punavihreään maailmankuvaan. Siihen sopimattomat harvemmin jäävät yliopistolle töihin näillä aloilla. Siksi näiden alojen tulokset ja etenkin niiden esittäminen ovat vinoutuneita. Eksakteimmissa tieteissä politikoinnille on vähemmän sijaa ja siksi niihin valikoituu kohtuullisesti muitakin, vaikka oikeistolaisimmat ja lahjakkaimmat usein menevät yritysmaailmaan tuottavampiin tehtäviin.

Ks. vasemmistolainen tiede.

"Politiikan vasemmistolaisuus"

Osmo Soininvaara sanoo itsensä ja vihreiden olevan vasemmistolaisia Soininvaaran omalla määritelmällä, joka tarkoittaa sosiaalisten erojen pienentämistä ja vähäosaisten puolella olemista. [22]

Soininvaara kritisoi vasemmistopuolueiden usein käyttämää "vasemmiston" määritelmää, jossa vasemmistolaisuutta on vaikeuksien kasaaminen tulevaisuuteen ja ajattelun lyhytnäköisyys, kun taas vastuunkanto tulevaisuudesta on näille oikeistolaisuutta. Tätä poliitikkojen "vasemmistolaisuutta" on myös yritysten vaikeuksien eristäminen prekariaatin harteille pois pysyvissä työsuhteissa olevilta sisäpiirityöläisiltä sekä rahan siirtäminen nuorilta ja työttömiltä eläkeläisille, Paavo Arhinmäen "linjalla" vieläpä siten, että hyvätuloisille eläkeläisille annetaan eniten ja köyhille eläkeläisille vähiten, kuten "taitetun indeksin" poistossa tapahtuisi. Poliitikkojen "vasemmistolaisuutta" ei Soininvaaran mukaan ole etuoikeuksista luopuminen tasa-arvon hyväksi. [22]

Ammattiyhdistysliike

Työväestönä itseään pitävien joukossa Vasemmistoliiton ja Sdp:n kannatus oli yhteensä 19 %, perussuomalaisten yksin 23 % vuonna 2011.[23] Uhkailulla ja etuja lupailemalla Vasemmistoliitto ja Sdp saavat kuitenkin peloteltua muiden puolueiden ehdokkaita pois ammattiliittojen luottamustehtävistä ja pidettyä johtopaikat ominaan. Jos SAK:n johto valittaisiin suoralla jäsenvaalilla, sen koostumus olisi aivan toisenlainen.

Vaalimenestys

Vuoden 2011 vaaleissa vasemmisto sai historian pienemmin määrän kansanedustajapaikkoja (Sdp 42 (-3) + Vas 14 (-3)).[24][25]

Suvaitsemattomuus

"Ei yksinkertaisesti voi olla suvaitsevaista kollektivistia. Jos viha ei kohdistukaan juuri tummaihoisiin tai vääräuskoisiin, silti kollektivismiin liittyy aina ajatus siitä, että on vain yksi oikea tapa ajatella ja toimia. Kollektivismi johtaa aina siihen, että enemmistön tai johtajien ihanteista tulee jokaista koskevia sääntöjä." [26]

"Kollektivismin ja liberalismin ero kuitenkin kulkee siinä, että liberaalin mielestä ei ole mitään sellaista oikeaa tapaa, johon kaikki muut pitäisi pakottaa. Myös kaikkein pahinkin natsi saa olla mitä mieltä haluaa, kunhan asia jää ajatustasolle. Liberaalissa yhteiskunnassa voi olla kommunistisia yhteisöjä, mutta kommunistisessa yhteiskunnassa ei voi olla liberaaleja yhteisöjä." [26]

Suurempi vihamielisyys poliittisesti erimielisiä kohtaan ennustaa vahvempaa narsismia, samoin suurempi ystävällisyys samanmielisiä kohtaan.[27]

Vasemmisto vastustaa tasapuolisuutta

BBC on oikeiston mielestä liian woke ja vasemmiston mielestä se pyrkii liikaa tasapuolisuuteen. Siksi se on kummankin "sylkykuppi".[28]

Toimittajat ovat tutkitusti kansasta vasemmalla, ja se näkyy tiedotusvälineissä, etenkin julkisomistetuissa. Vasemmisto haluaisi vieläkin suuremman vinouman ja siksi kutsuu lievää vinoumaa liian tasapuoliseksi. Toimittajista moni pyrkii antamaan vasemmalle väritetyn kuvan valikoimalla esitettäviä asioita ja esittämistapoja, mutta BBC:ssä ei ole tapana täydentää tätä valheilla, eivätkä siellä kaikki tee edes tätä, tai jos tekevät, yleensä lievästi.

Vasemmistolla on virheellinen kuva oikeistosta, ei päinvastoin

Sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin tutkimuksessa konservatiivinuoret osasivat vastata kysymyksiin, kuten vasemmistolainen vastaisi, mutta vasemmistolaiset eivät osanneet vastata, kuten konservatiivi vastaisi, vaan "projisoivat heihin vain itse luomansa mielikuvan empatiaan ja itsenäiseen ajatteluun kykenemättömistä paskiaisista". Saska Saarikoski kirjoitti: "Rotuopit, heterovimma, hurriviha, antifeminismi ja mitä niitä onkaan eivät ole minusta muuta kuin oman pahan olon projisointia muihin ihmisiin."[29]

Syrjäyttäminen ja epädemokraattisuus

Helsingin Sanomien mukaan nykyvasemmisto on juuttunut keinoihin, jotka syrjäyttävät ihmisiä työttömyyteen ja siirtävät valtaa "koko kansaa edustavalta eduskunnalta suuryrityksiä ja työssä olevia edustaville järjestöille." Vaihtoehto olisi esimerkiksi joustavat työmarkkinat perustulolla pehmennettynä.[30]

Myöskään kilpailun vastustaminen ei johda yltäkylläisyyteen vaan niukkuuden jakamiseen heikommin keinoin. Ongelmana HS pitää, että vasemmisto takertuu keinoihin eikä arvoihin.[30]

Viitteet

  1. ↑ Ylhäällä vasemmalla on tyhjää Helsingin Sanomat. 19.2.2023.
  2. ↑ Realms of memory: conflicts and divisions (1996), ed. Pierre Nora, "Right and Left", kirjoittaja Marcel Gauchet, s. 242-245
  3. ↑ Partisan Loyalty Begins at Age 18, Dan Hopkins, associate professor of government at Georgetown University, FiveThirtyEight Politics, APR 22, 2014.
  4. ↑ http://econjwatch.org/articles/the-ideological-migration-of-the-economics-laureates-introduction-and-overview
  5. ↑ [1]
  6. ↑ Väkivalta vaikutuskeinona globalisaation vastustajien piirissä, tutkija Arto Lindholm (s. 83-84), Nuorisotutkimusverkoston muistio 12.2.2004, toim. Tommi Hoikkala (luettu 10.12.2009)
  7. ↑ Väkivaltaiset ääriliikkeet toimivat koko maan alueella 16.4.2020. Sisäministeriö.
  8. ↑ Lukas Linsi, Daniel Mügge & Ana Carillo-López: The delusive economy: how information and affect colour perceptions of national economic performance. Acta Politica, 21.11.2022. doi:{{#invoke:String|replace|{{#invoke:String|html_entity_encode|10.1057/s41269-022-00258-3}}||]}}]. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ (2009) Political Parties and Terrorist Groups, hardback 2nd, London, England: Routledge, 53. ISBN 978-0-415-77536-6. 
  10. ↑ Balz, Hanno (2015). "Section III: Terrorism in the Twentieth Century – Militant Organizations in Western Europe in the 1970s and 1980s", The Routledge History of Terrorism, 1st, Routledge Histories, London, England: Routledge, 297–314. ISBN 978-0-367-86705-8. 
  11. ↑ Clark, Simon (2018). "Post-War Italian Politics: Stasis and Chaos", Terror Vanquished: The Italian Approach to Defeating Terrorism, E-book, Arlington, Virginia: Center for Security Policy Studies. ISBN 978-1-732-94780-1. 
  12. ↑ Raufer, Xavier (October–December 1993). "The Red Brigades: A Farewell to Arms". Studies in Conflict and Terrorism 16 (4): 315–325. London, England: Routledge. doi:10.1080/10576109308435937. 
  13. ↑ Chaliand, Gérard (2010). The History of Terrorism: From Antiquity to Al Qaeda, 1st, Berkeley, California: University of California Press. ISBN 978-0-520-24709-3. 
  14. ↑ "Red Brigades announce end of their struggle to overthrow German state", 22 April 1998. 
  15. ↑ Red Brigades. Stanford University (May 2008).
  16. ↑ "Neuvostonostalgiaa Suomessa", ulkoministeriön mediakatsaus, 26.6.2008
  17. ↑ 17,0 17,1 Vasemmiston ongelma: tyhmät äänestäjät?, valt. toht. Heikki Pursiainen, 24.3.2016.
  18. ↑ Paljasta itsesi, punavihreä toimittaja, Talouselämä 12.10.2010, toimittaja Taru Taipale
  19. ↑ När ska det röda rinna av kulturens fana?, Bengt Ohlsson, Dagens Nyheter 2012-01-04
  20. ↑ 20,0 20,1 20,2 20,3 20,4 20,5 20,6 "Vasemmiston kritisointi aiheutti "paskamyrskyn" Ruotsissa", HS-kulttuuritoimituksen varaesimies Pirkko Kotirinta, HS Kulttuuri 3.2.2012, sivu C3
  21. ↑ De tolerantas dolda intolerans, Bengt Ohlsson, Dagens Nyheter 2012-02-01
  22. ↑ 22,0 22,1 Oikealla, vasemmalla vai edellä?, Osmo Soininvaara 23.4.2011
  23. ↑ Ay-liikkeen "jytky" tussahti, HS pääkirjoitus 3.2.2012
  24. ↑ "Vasemmiston juhlat", Helsingin Sanomat 23.4.2011, sivu D5
  25. ↑ Tulospalvelu
  26. ↑ 26,0 26,1 http://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/103301-kaikki-oleellinen-suvaitsemattomuudesta
  27. ↑ James Tilley & Sara Hobolt: Narcissism and Affective Polarization. Political Behavior, 2.8.2024. Artikkelin verkkoversio.
  28. ↑ Brexiteerit julistivat Suomelle kulttuuri­sodan – anteeksi­pyyntöä lienee turha odottaa Helsingin Sanomat. 30.8.2020.
  29. ↑ http://www.tiede.fi/blogit/skeptikon_paivakirja/miksi_60_lukulainen_ei_ymmarra_nykynuoria
  30. ↑ 30,0 30,1 Keinot ja tavoitteet ovat kaksi eri asiaa - Tiettyjen keinojen kannattaminen sotketaan usein tavoitteisiin, joihin keinoja käyttämällä on aikoinaan pyritty, Helsingin Sanomat, PÄÄKIRJOITUS 1.5.2016.

Katso myös

Vasemmistolaisia ideologioita

Talousvasemmistolaisia ideologioita, joiden muu vasemmistolaisuus on kiistanalaista

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://liberalismi.net/w/index.php?title=Vasemmisto&oldid=14838”