Vasemmistolainen tiede

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Vasemmistolainen tiede viittaa usein "tieteenhaaroihin", joita käytetään tuottamaan vasemmistolaista poliittista propagandaa epätieteellisin menetelmin. Alla on lueteltu esimerkkejä, joista osassa (mm. "mannermainen filosofia") on myös paljon tieteellisesti kestävää (ja ei-vasemmistolaista) työtä.

Yhteiskunnallisissa tieteissä oli ennen taistolainen, nykyään punavihreä hegemonia, joka sosiaalistaa opiskelijat ja tutkijat punavihreään maailmankuvaan. Siihen sopimattomat harvemmin jäävät yliopistolle töihin näillä aloilla. Siksi näiden alojen tulokset ja etenkin niiden esittäminen ovat vinoutuneita. Eksakteimmissa tieteissä politikoinnille on vähemmän sijaa ja siksi niihin valikoituu kohtuullisesti muitakin, vaikka oikeistolaisimmat ja lahjakkaimmat usein menevät yritysmaailmaan tuottavampiin tehtäviin.

Vasemmistolainen tieteenvastaisuus

Tieteenvastaisuutta on etenkin populistien piirissä. Sosialismiin ja konservatismiin kalleellaan olevien piirissä sitä on vaihtelevasti. Liberalismi sen sijaan on tiedettä korostavan valistusajan aatteellinen ruumiillistuma, joskin silti jotkut liberaalitkin ovat tiedevastaisia. Kuitenkin anarkokapitalistienkin piirissä tiedemyönteisyys näyttäisi olevan huomattavasti suurempaa kuin muiden ääriaatteiden (ks. esim. professori David Friedman, joka tosin on eklektinen).

Populismiin ja laajemminkin vasemmistolaisuuteen liittyy taipumus käyttää poliittisia kannanottoja oman hyvyyden ilmaisukeinoina eikä totuuden etsimisenä, jolloin iskulauseet syrjäyttävät argumentit. Vasemmistossa on silti niitäkin, joilla nämä kaksi sekoittuvat tai argumentit saavat pääpainon.

Jouko Kämäräinen kirjoittaa Voima-lehden kokosivun artikkelissa, että tiede on fundamentalistinen uskonto ja professorit Esko Valtaoja ja Kari Enqvist ovat julistautuneet tiedepapeiksi. "Entäpä jos ihminen saa lopullisen tietonsa maailmasta intuitiivisesti ja dynaamisessa vuorovaikutuksessa elävän luonnon kanssa, ilman uskonnotonta ja meritokraattista hiukkaskiihdytintä". "Ympäristökeskustelua viedään kuin märkää rättiä rationaalisen ajattelun ehdoilla." [1]

Vasemmisto ja biologia (evoluutiovastaisuus)

Vasemmisto ei pidä käyttäytymisen selittämisestä biologialla, poikkeuksena homoseksuaalisuus, jonka vasemmistokin hyväksyy paljolti synnynnäiseksi. Moni pelkää, että biologiset selitykset johtavat epätasa-arvoiseen suhtautumiseen ja oikeuttaa vääryyksiä. Professori Steven Pinkerin mukaan usko tasa-arvoiseen kohteluun ei edellytä uskoa täyteen samanlaisuuteen.[2]

Professori Jaakko Kaprion mukaan 1970-luvulla Suomessa oli melkein mahdotonta sanoa ihmisten olevan geneettisesti erilaisia. Suomen Akatemiakin rahoitti vain tutkimuksia, joissa oletettiin ihmisen olevan tyhjä taulu, jota yhteiskunta voi muokata ja poistaa kaikki ihmisten erot. Nyt tiedetään, että melkein joka ilmiössä on mukana genetiikkaa ja biologiaa.[3]

Vielä 1900-luvulla suuri osa vasemmistoa (ei vain kansallissosialistit vaan myös mm. kommunistit ja Ruotsin sosiaalidemokraatit) harjoitti rodunjalostusta pakkosterilointeja myöten myöntäen periytyvyyden.

Tiede on osoittanut, että biologian vaikutus mm. persoonallisuuteen, tuloihin ja koulutukseen on hyvin monta kertaa suurempi kuin (jaetun) ympäristön ja ainakin osalla homoseksuaalisuudesta ja transsukupuolisuudesta on yhteyttä geeneihin ja kohdussa saadun testosteronin määrään.

Yhteiskuntatieteilijät ovat punaisia ja vihreitä (kyselyt)

Tampereen yliopiston journalistiikan ja viestinnän opiskelijoista 75 % kannattaa vihreitä tai vasemmistoliittoa, Sdp:n kanssa 86,4 %. Piraatteja kannatti 4,5 % ja (muita) porvareita 9 % (kokoomus ja keskusta), muita ei kukaan. Sosiologiassa ja sosiaalipsykologiassa 46,9 % kannatti vasemmistoliittoa, 36,5 % vihreitä, 16,6 % muita. Perussuomalaisten kannatus oli eduskuntavaalitulosluokkaa vain tietojenkäsittelyssä (29,4 %) ja matematiikan ja tilastotieteen opiskelijoissa (15,4 %). Laajemminkin yliopistot näyttävät nykyään sosiaalistavan punavihreisiin siinä missä 1970-luvulla taistolaisuuteen.[4] Filosofian opiskelijoista 71 % kannatti vasemmistoliittoa, historianopiskelijoistakin 31 %, kasvatustieteissä 27 % (vihreitä 37 %), kielitieteissä 18 % (51 %), bioteknologiassa 22 % (44 %), kirjallisuustieteissä 31 % (31 %).[5]

Muuallakin maailmassa yliopistot ovat usein punavihreitä, esimerkiksi Yhdysvaltojen yhteiskuntatieteiden professoreista antropologiassa ja sosiologiassa demokraattien kannatus oli 21-kertainen republikaanien kannatukseen nähden, historiassa ja poliittisessa ja oikeusfilosofiassa lähes 10-kertainen, politiikan tutkimuksessa yli 5-kertainen, taloustieteessä 3-kertainen. Yhdysvaltojen yliopisto-opiskelijoista 60 % piti itseään vasemmistolaisina, 13 % oikeistolaisina.[4]

40 johtavan USA:n yliopiston 7 243 professorin jakauma demokraattien ja republikaanien rekisteröityihin äänestäjiin oli 34:1 historian professoreille, 20 journalismin, 17 psykologian, 9 oikeustieteen ja 5 taloustieteen professoreille, kaikkiaan 12:1. Hieman yli puolet professoreista oli rekisteröityneitä demokraatteja ja 4 % republikaaneja. Epäsuhta on kasvanut paljon vuosikymmenessä. Lähes puolessa laitoksia jopa vasemmiston pienpuolueilla oli enemmän rekisteröityjä äänestäjiä kuin republikaaneilla.[6]

"One study found that only 2 percent of English professors are Republicans (although a large share are independents). In contrast, some 18 percent of social scientists say they are Marxist. So it’s easier to find a Marxist in some disciplines than a Republican." Suomessa tilanne on samansuuntainen. Väitetään, että ennen Suomen sosiologeista melkein kaikki olivat marksisteja, opiskelijoistakin enemmistö. Jos joku ei ole marxilainen, häntä voi syyttää fasismista. http://www.nytimes.com/2016/05/08/opinion/sunday/a-confession-of-liberal-intolerance.html

Useimmat yhteiskunta- ja sosiaalitieteiden professorit Yhdysvalloissa ovat vasemmistolaisia, vain 4-8 % konservatiiveja. Vinouma on pahentunut huomattavasti vuoden 1990 jälkeen. Haidt ym. esittivät, että tutkijoiden vasemmistolaisuus estää tiedettä konvergoimasta totuuteen etenkin asioissa, jotka vasemmistoa kiinnostavat: rotu, sukupuoli, stereotyypit, environmentalismi, valta ja epätasa-arvo.[7]

Misinformaatioeksperteistä 14 % oli erittäin vasemmalta, 42 % melko vasemmalta, 29 % hieman vasemmalta, 10 % keskeltä ja 5 % hieman oikealta, ei kukaan melko tai erittäin oikealta Harvard Misinformation Review'ssa julkaistussa tutkimuksessa.[8]

Professori, rauhantutkija Raimo Väyrynen kertoi, että yya-Suomessa tutkijat, kuten hän, eivät tutkineet aiheita, jotka olisivat kyseenalaistaneet neuvostomielisyyden. Tämä oli tutkijoiden oma valinta, ei ylhäältä saneltu. Väyrynen (sd) oli 1970-luvulla erittäin näkyvä kommentaattori tiedotusvälineissä.[9]

Tieteilijöiden diversiteettiä pitäisi lisätä, oikeistolaisia

Psykologiassa ja etenkin sosiaalipsykologiassa on jäljellä enää melkein vain vasemmistolaisia ("liberal") tutkijoita. Artikkeli osoittaa tämän vääristävän tuloksia ja tutkimuskysymyksiä sekä estävän tärkeiden mutta arkojen kysymysten tutkimista. Vasemmistovääristymä johtuu varmimmin valikoitumisesta, vihamielisestä ilmapiiristä ja syrjinnästä, ja sen korjaaminen vähentäisi vahvistusvinoumaa ja voimauttaisi vähemmistöt parantamaan enemmistön ajattelun laatua.[7]

Kriittinen koulukunta

"Kriittinen" on usein peitenimi marxismille. Kriittinen koulukunta tarkoittaa uusmarxilaista antikapitalismin suuntausta, joka syntyi 1930-luvun Frankfurtissa. Sen marxilaisuuden tartuttamia ovat useimmat muutkin "kriittisen" nimellä kulkevat "tutkimussuunnat" kuten "kriittinen miestutkimus".

Mannermainen filosofia (vs. analyyttinen filosofia)

Analyyttinen filosofia korostaa puhtaan tieteellistä totuuden selvittämistä. Mannermainen filosofia sisältää tieteen ohella paljon subjektiivista höttöä.

AF keskittyy tosiasioihin ja todistamiseen, MF teksteihin. AF tekee ajatuskokeita, MF viittaa novelleihin ja runoihin. AF käyttää logiikkaa, MF puhuu väljästi. AF tutkii tosiasioita deskriptiivisesti, MF korostaa kriittisesti maailman muuttuvan tulkintojen mukana.

Vuonna 1930 Rudolf Carnap syytti mannermaista ("natsien hovifilosofi") Heideggeria epäloogisuudesta[10].

Wikipedian mukaan "Carnap väitti, että useat kohdat Heideggerin teoksessa olivat esimerkkejä pseudoväitteistä joissa "loogisen syntaksin rikkominen oli erityisen selvää"[6]. Carnap syytti Heideggeria "historiallis-kielitieteellisen syntaksin" käyttämisestä, joka mahdollisti hänen mukaansa hölynpölyn, tyhjänpäiväisen puheen, kun taas "looginen syntaksi" teki sen mahdottomaksi.[7] Heideggerin syntaksi oli johdettu osittain hegeliläisestä historisismista, kun taas Carnapin syntaksi oli johdettu osittain fregeläisestä logiikasta ja semantiikasta. Tämä perustavanlaatuinen ero tavoissa lähestyä filosofisia ongelmia — "kokemuksesta keskusteleminen" vastaan "kielestä keskusteleminen" — on tärkein syy jakoon analyyttisen ja mannermaisen filosofian välillä.[8]" [Wp]

Vuonna 1992 moni analyyttinen filosofi kuten W. V. O. Quine vastusti kunniatohtorin arvon myöntämistä Derridalle.

Analyyttisenkin filosofian piirissä on vasemmistolaisia kuin Georg Henrik von Wright, joka on tehnyt pätevää tiedettä sekä antanut siitä poikkeavia poliittisia lausuntoja, joista ainakin osa on taloustieteellisesti höttöä.

Ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Analyyttinen_ja_mannermainen_filosofia

Laadullinen tutkimus (vs. määrällinen tutkimus)

Kvantitatiivinen tutkimus todistaa väitteitä tieteellisin menetelmin luotettaviksi. Siksi vasemmistolainen tutkimus on yleensä kvalitatiivista tutkimusta: esimerkiksi haastatellaan muutamaa ihmistä ja usein jopa tulosta totuudeksi tarkistamatta tieteellisin (määrällisin) menetelmin, voidaanko tutkimus yleistää luotettavasti vai ei. Ks. laadullinen tutkimus. Hyvä laadullinen tutkimus vain muodostaa hypoteeseja mutta käyttää määrällistä tutkimusta niiden totuudellisuuden selvittämiseen.

Vapautuksen teologia

Vapautuksen teologia on peitenimi kommunismille, joskin mukaan on saatu harhautettua ei-kommunistejakin. Vapautuksen teologia on 1960-luvulla syntynyt, Latinalaisessa Amerikassa korostunut katolisen kirkon suuntaus, joka puhuu orjien ja vähäosaisten auttamisesta ja joissain tapauksissa on tehnyt sitä oikeastikin, usein taas puolustanut kommunismia tai sen liepeillä olevia keinoja, jotka toimivat epäsuorasti vähäosaisia vastaan. Paavi Johannes Paavali II tuomitsi ideologian marxilaisena, vaikka se syntyi katolisen kirkon piirissä. Liberation theology

Naistutkimus

Naistutkimus ja feminismi ovat suurelta osin marxilaisia ja tietämättään heidän vaikutusvallassaan olevia (vrt. Kaarina Kailo), mutta joukossa on myös ei-marxilaisia ja oikeasti tieteellistä tutkimusta.

Intersektionaalisuus

Sosiaalipsykologi Johathan Haidtin tärkeistä havainnoista syntynyttä intersektionaalisuutta opetetaan yliopistoissa nykyään monissa pääaineissa tavalla, joka saa nuoret näkemään mustavalkoisia hyvä-paha-jaotteluita, kuten naiset-miehet, mustat-valkoiset, hedelmättömät-hedelmälliset. Tämä sytyttää ihmiselle heimosotaan kehittyneet vaistot, me-ne-jaottelut, ja täyttää nuoret merkityksen ja tarkoituksen tunteella yhteistä taistelua varten. Siksi intersektionaalisuuden valtaamilla kampuksilla on ikuinen konflikti, koska koskaan ei voi poistaa kaikkia loukkaantumisia, mikroaggressioita ja väärinkäsityksiä.[11]

Haidt kirjoittaa, että siksi vastaaminen sanoihin ja ajatuksiin alashuutamisella, ahdistelulla ja väkivallalla on yleisintä "edistyksellisimmissä" yliopistoissa ja alueilla, esimerkiksi Yale, Brown ja U.C. Berkeley. Hän ihmettelee, onko niissä sorto pahinta vai vain tämä ajattelutapa levinneintä.[11]

1980-luvulla Yalessa opiskelija varustettiin monenlaisilla näkökulmilla mihin tahansa tilanteeseen. Nyt "sosiaalista oikeudenmukaisuutta" puolueettoman totuuden etsinnän sijaan painottavien laitosten opiskelijat oppivat vain yhden näkökulman kaikkiin tilanteisiin: vallan. Jokainen tilanne pitää analysoida pahojen ihmisten yritykseksi säilyttää etuoikeutensa ja valtansa hyviin. Se ei ole koulutusta vaan uskonto, joka erottaa ihmiset toisistaan tielle vieraantumiseen, ahdistukseen ja älylliseen kyvyttömyyteen, Haidt kirjoittaa.[11]

Queer-aktivisti kuvasi tätä kulttuuria dogmaattiseksi anti-intellektualismiksi, jossa ihmiset jaetaan uskovaisiin ja pakanoihin, jossa vähänkin väärä ajatus työnsi sinua kauemmas muista ja jossa ihmiset olivat täsmälleen samaa mieltä epäilyttävän monenlaisista asioista. Tämä on Haidtista yliopistojen tehtävän vastakohta.[11]

Eriävien näkemysten vaientaminen

USA:n yliopistoissa opiskelijat estävät joukkovoimalla ja väkivallalla epämieluisten puhujien puheita, ahdistavat opettajia eroamaan ja pahoinpitelevät väärää mieltä olevia opiskelijoita, vaikka olisi myös väkivaltaisia ryhmiä, joihin kohdentaa tällainen aktivismi. Professori Jonathan Haidtin mukaan eriävien näkemysten vaientaminen yliopistoissa vaarantaa tieteen ydintehtävän, totuuden etsimisen. Totuuden vääristyminen tai yksipuolistuminen tekee yhteiskunnallisista "parannuksista" epäonnistuneita pahennuksia. Martin Luther King ja tasa-arvoisen avioliittolain puolustajat onnistuivat siksi, että he eivät epäinhimillistäneet vastustajiaan pahoiksi.[12]

Valtatutkimus

Valtatutkimus oli 1970-luvulla lähinnä (ei pelkästään) marxilaista.

Taloustiede

Osmo Soininvaaran mukaan "kansantaloustiede on yleensä “vasemmistolainen” tiede. Pääosa sen tuntijoista on poliittisesti vasemmistolaisia – siis Suomessa."[13]

Globaalistikin on katsottu, että taloustieteilijöiksi hakeutuvat tyypillisesti vasemmistolaiset idealistit, joskin opin lisääntyminen yleensä korjaa heidän näkemyksiään. Kansantaloustieteen professori, nyttemmin pankinjohtaja Björn Wahlroos oli teininä taistolainen.

Taloustiede on kuitenkin suurelta osin tieteellistä metodia tiukasti noudattavaa, ehkäpä kaikkein eksakteinta yhteiskuntatiedettä, tavallista paremmin itseäänkorjaavaa. Siksi johtavien taloustieteilijöiden keskimääräiset näkemykset ovat paljon maallikko- tai toimittajakäsityksiä parempia totuuden suuntaviittoja.

Johtavia vasemmistolaisia taloustieteilijöitä: Paul Samuelson ("Neuvostoliitto todistaa sosialismin toimivuuden"), Paul Krugman.

Nobelistitkin ovat yleensä olleet ensin vasemmistolaisia ja sitten siirtyneet oikealle, osa vasta poikkeuksellisen vanhoina.

Ks. vasemmistolainen taloustiede.

Venäjä-tutkimus

Iso osa Venäjä-tutkimusta on vasemmistolaisten hallussa.

  • Aleksanteri-instituutti (Karl Marx -seuran puheenjohtaja tutkimusjohtajana, hallituksen jäsenet varajohtajana ja koulutuspäällikkönä, stalinistisen Rauhanpuolustajien pj. ym.)
  • Pekka Sutela
  • Suomettuneisuuden aika vääristi Venäjä-kuvamme, Helsingin Sanomat 8.6.2010. "harvojen kriittisten tutkijoiden - Osmo Jussila, Tauno Tiusanen, Timo Vihavainen - työt pyrittiin niputtamaan marginaaliin." Yhä sama hegemonia vaikuttaa. Professori Tiusanen oli äärimmäisen arvostettu ja haluttu asiantuntija Itä-Euroopankin maissa jo kommunismin aikoina, koska hän osasi kertoa itäblokin maille, miten näiden asiat oikeasti ovat. Hän joutui pakenemaan Suomesta Skotlantiin syrjintää ja tappouhkauksia maailman kenties arvostetuimman Venäjän-tutkimusyliopiston johtavaksi professoriksi.

Yhteiskuntatieteet

"Vakavasti otettava yhteiskuntatiede on mahdottomuus, sillä se ylläpitää kapitalistishierarkkista järjestelmää. Taloustieteilijät pois lukien, alan harrastajat tuottavat markkinatalousrakenteiden kritiikkiä" toteaa tietokirjailija Osmo Tammisalo.[14]

Tuottavat kyllä ja ovat yleensä vasemmalta, mutta muissakin yhteiskuntatieteissä on myös vakavasti otettavaa tutkimusta.

Yhteiskunta- ja käyttäytymistieteissä suositaan social justice -aktivismia

Current Psychologyssä julkaistun tutkimuksen mukaan yhteiskunta- ja käyttäytymistieteissä on alettu suosia sosiaalisen oikeudenmukaisuuden aktivismia näkökulmien diversiteetin kustannuksella. Metodologisia kriteerejä tulkitaan paljon tiukemmin sosiaalisen oikeudenmukaisuuden narratiivin oletusten vastaisiin tuloksiin. Moraalisen fundamenttien teorian mukaan onkin ihmismielelle luonnollista edellyttää jopa epärealistisen tiukkoja kriteerejä todisteille väitteestä, joka on omaa moraalista intuitioita vastaan.[15][16]

Vasemmistolaiset korkeakoulutetut uskovat hömppään

Ruotsalaistutkimuksen mukaan tekosyvälliset ajatukset menevät täydestä etenkin arvokonservatiiveihin, vihreisiin ja korkeasti koulutettuihin vasemmistolaisiin. Korkeasti koulutetut vasemmistolaiset ovat saattaneet lukea samanlaisia ajatuksia. "Vasemmistossa se voi johtua kritiikittömästä avoimuudesta ideoille, jotka vaikuttavat ideologisesti kiinnostavilta tai tutuilta." Oikeistoliberaalit ovat tekosyvällisyydelle immuuneimpia. Ruotsissa vasemmistoon lukeutuvan ympäristöpuolueen kannattajissa on paljon uskomushoitoihin ja sähköallergiaan uskovia, vaikkei tiede tunnusta niitä. Salaliittoteoriat uppoavat paremmin juuri tekosyvällisyyksiin uskoviin ihmisiin, ja he levittävät niitä, aiempi tutkimus kertoi.[17]

Korkeasti koulutetut hömppätieteilijät ovat yleensä vasemmistolaisia, joten kyse lienee hömppätieteiden vaikutuksesta. Eksaktimmat ja tieteellisemmät tieteet pikemminkin opettavat skepsismiä tällaisia "viisauksia" kohtaan: "Salattu merkitys muuttaa abstraktia kauneutta”, ”Hyvä terveys ja suvaitsevaisuus antavat todellisuudelle luovuutta”. Ne voivat vaikuttaa viisailta mutteivät oikeasti merkitse mitään. Tuollaisilla argumenteilla saa silti tekstejä marinatieteiden "tiedelehtiin".

Professorien vetoomus: Suomi on vaarallisimpia maita naisille

68 professoria, 16 yliopiston rehtoria ja tutkimuspäällikkö allekirjoittivat hallitusohjelman 2015 vastaisen, vetoomuksen,[18] jonka mukaan "kapea näkökulma turvallisuuteen ei huomioi, että naisille Suomi on yksi vaarallisimmasta maista asua: puolet suomalaisista naisista altistuu naisiin kohdistuvalle väkivallalle."[19] Miehistä melkein kaikki altistuvat miehiin kohdistuvalle väkivallalle.

Vuosina 2003-7 Suomessa surmattiin 3,2 miestä ja 1,2 naista 100 000 henkeä kohden,[20] Itä-Euroopassa 15 ja 5, Länsi-Euroopassa 2,0 ja 1,0.[21] Suomessa naisiin kohdistuva väkivalta on EU:n keskitasoa, Länsi-Euroopan 3. yleisintä, miehiin kohdistuva yleisintä.[22][23][21] Ks. http://liberalismi.net/wiki/Parisuhdev%C3%A4kivalta#Kaikki_v.C3.A4kivalta

Suomessa miehistä 5,6 % ja naisista 4,3 % on kokenut parisuhdeväkivaltaa tuoreimman vuoden aikana (2009); koko nykyisen suhteen ajalta luvut olivat 16 % ja 17 %.[24] Pelkoa kotona tapahtuvaa väkivaltaa kohtaan tuntee miehistä 4 % ja naisista 2 %.[25] (2010) Sekä miehistä että naisista 16 % kertoo olleensa väkivallan uhrina nykyisessä parisuhteessaan.[26][27] Naiset lyövät useammin ja aloittavat väkivallan useammin, miehet useammin pitävät kiinni. Kiinnipitämistä tai lyömistä nykyisessä parisuhteessaan oli kohdannut 14 % naisista ja 14 % miehistä. Miehistä kolmannes ja naisista kuudennes oli kokenut parisuhdeväkivaltaa vuoden sisällä. [28]

Allekirjoittajat olivat:[18] Anna Elomäki, FT, tutkijatohtori, Helsingin yliopisto Hanna Ylöstalo, YTT, yliopistonlehtori, Turun yliopisto Johanna Kantola, akatemiatutkija, Helsingin yliopisto Anu Koivunen, professori, Tukholman yliopisto Pertti Alasuutari, akatemiaprofessori, Tampereen yliopisto Anneli Anttonen, professori, Tampereen yliopisto Laura Assmuth, professori, Itä-Suomen yliopisto Kristiina Brunila, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto Niklas Bruun, professori, Hanken Jani Erola, professori, Turun yliopisto Heini Hakosalo, yliopistonlehtori, Oulun yliopisto Jeff Hearn, professori, Hanken Ilpo Helén, professori, Itä-Suomen yliopisto Anja Heikkinen, professori, Tampereen yliopisto Mervi Heikkinen, FT, tutkijatohtori, Oulun yliopisto Elina Hemminki, tutkimusprofessori, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Heikki Hiilamo, professori, Helsingin yliopisto Anne Holli, professori, Helsingin yliopisto Liisa Husu, professori, Örebro Universitet Seija Jalagin, yliopistonlehtori, Oulun yliopisto Marjaana Jauhola, akatemiatutkija, Helsingin yliopisto Eeva Jokinen, professori, Itä-Suomen yliopisto Kimmo Jokinen, professori, Jyväskylän yliopisto Tuula Juvonen, akatemiatutkija, Tampereen yliopisto Marjut Jyrkinen, professori, Helsingin yliopisto Markus Jäntti, professori, Tukholman yliopisto Mirjam Kalland, rektor, Social- och kommunalhögskolan Antti Karisto, professori, Helsingin yliopisto Erkki Karvonen, professori, Oulun yliopisto Jukka Kekkonen, professori, Helsingin yliopisto Pauli Kettunen, professori, Helsingin yliopisto Merja Kinnunen, professori, Lapin yliopisto Pertti Koistinen, professori, Tampereen yliopisto Timo Koivurova, professori, Lapin yliopisto Päivi Korvajärvi, professori, Tampereen yliopisto Martti Koskenniemi, akatemiaprofessori, Helsingin yliopisto Leena Koski, professori, Itä-Suomen yliopisto Teppo Kröger, professori, Jyväskylän yliopisto Liisa Laakso, dekaani, Helsingin yliopisto Elina Lahelma, emeritaprofessori Johanna Lammi-Taskula, Lapset, nuoret ja perheet -yksikön päällikkö, THL Juha Lavapuro, apulaisprofessori, Tampereen yliopisto Jukka Lehtonen, dosentti, tutkija, Hanken Marianne Liljeström, professori, Turun yliopisto Maria Lähteenmäki, professori, Itä-Suomen yliopisto Anna-Maija Lämsä, professori, Jyväskylän yliopisto Sakari Melander, apulaisprofessori, Helsingin yliopisto Harri Melin, professori, Tampereen yliopisto Heikki Mikkeli, professori, Helsingin yliopisto Johanna Moisander, professori, Aalto yliopisto Mikko Mäntysaari, professori, Jyväskylän yliopisto Päivi Naskali, professori, Lapin yliopisto Aili Nenola, emeritaprofessori Kevät Nousiainen, professori, Turun yliopisto Jouko Nätti, professori, Tampereen yliopisto Elina Oinas, professori, Helsingin yliopisto Hanna Ojanen, professori, Tampereen yliopisto Tuomas Ojanen, professori, Helsingin yliopisto Susanna Paasonen, professori, Turun yliopisto Mika Pantzar, tutkimusjohtaja, Helsingin yliopisto Merja Pentikäinen, erityistutkija Elina Penttinen, yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto Rebecca Piekkari, professori, Aalto yliopisto Elina Pirjatanniemi, professori, Åbo Akademi Vesa Puuronen, professori, Oulun yliopisto Suvi Ronkainen, rehtori, Vaasan yliopisto Anna Rotkirch, tutkimusjohtaja, Väestöliitto Juho Saari, professori, Itä-Suomen yliopisto Kirsi Saarikangas, professori, Helsingin yliopisto Suvi Salmenniemi, apulaisprofessori, Turun yliopisto Antti Saloniemi, professori, Tampereen yliopisto Martin Scheinin, professori, European University Institute Harriet Silius, professori, Åbo Akademi Jorma Sipilä, emeritusprofessori Minna Salmi, tutkimuspäällikkö, THL Anu Suoranta, työelämätutkija, Helsingin yliopisto Liisa Tainio, professori, Helsingin yliopisto Teemu Tallberg, professori, Maanpuolustuskorkeakoulu Teivo Teivainen, professori, Helsingin yliopisto Janne Tienari, professori, Aalto yliopisto Jaana Vuori, professori, Itä-Suomen yliopisto Jussi Vähämäki, yliopistonlehtori, Itä-Suomen yliopisto Esa Väliverronen, professori, Helsingin yliopisto Tarja Väyrynen, professori, Tampereen yliopisto Eva Österbacka, professori, Åbo Akademi

"Scientific American Goes Woke"

(Tieteenhistorioitsija, dosentti, Skeptic-lehden perustaja ja päätoimittaja, The Skeptics Societyn johtaja ja) Scientific American -lehden kolumnisti Michael Shermer totesi lehden muuttuneen wokeksi ja luetteli esimerkkejä, kuten kreationismin väittäminen valkoisen yliherruuden muodoksi tai naisten ja mustien aliedustuksen matemaatikoissa väittäminen misogyniaksi ja rasismiksi, vaikka yliopistot nimenomaan yrittävät palkata naisia ja vähemmistöjä.[29][30]

Viitteet

  1. ↑ Fanaattiset tiedepapit, Jouko Kämäräinen, Voima 10/2012, sivu 52
  2. ↑ Älykkyys ja rikollisuus periytyvät – ja se tuntuu pahalta, Helsingin Sanomat 28.6.2015.
  3. ↑ Jaakko Kaprio selvittää kaksosten avulla, mikä meissä johtuu geeneistä, mikä ympäristöstä. Synnynnäisistä eroista on nykyisin lupa puhua, mutta 1970-luvun Suomessa aihe oli tabu., Helsingin Sanomat TIEDE 19.8.2016.
  4. ↑ 4,0 4,1 Nyt se on tutkittu: journalismiyliopistot läpikotaisin punavihreitä, Suomen Uutiset 17.6.2016.
  5. ↑ TARU-projekti: Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon (Politiikka : Valtiotieteellisen yhdistyksen julkaisu 58 (2016) : 1, s. 7-26; sivu 19) 2016. (kopio)
  6. ↑ Faculty Voter Registration in Economics, History, Journalism, Law, and Psychology 2016.
  7. ↑ 7,0 7,1 José L. Duarte, Jarret T. Crawford, Charlotta Stern, Jonathan Haidt, Lee Jussim, Philip E. Tetlock: Behavioral and Brain Sciences (Volume 38, e130) 2015. Cambridge University Press.
  8. ↑ Sacha Altay et al.: A survey of expert views on misinformation: Definitions, determinants, solutions, and future of the field. (21+62+43+15+7+0+0=148 henkeä otoksessa. Appendix A, sivu 15.) Harvard Kennedy School Misinformation Review, 23.4.2023, 4. vsk, nro 4. doi:{{#invoke:String|replace|{{#invoke:String|html_entity_encode|10.37016/mr-2020-119}}||]}}]. Artikkelin verkkoversio.
  9. ↑ Professori ja rauhantutkija Raimo Väyrynen jaksaa yhä uskoa ydinaseettomaan maailmaan: ”Ydinaseista ei ikinä ole maailmanrauhan takeeksi” Helsingin Sanomat. 15.4.2017.
  10. ↑ Gregory, Wanda T.: Heidegger, Carnap and Quine at the Crossroads of Language
  11. ↑ 11,0 11,1 11,2 11,3 Jonathan Haidt: The Age of Outrage City Journal. 17.12.2017.
  12. ↑ Yliopistojen ei pidä suojella nuoria ”vääriltä” mielipiteiltä, sanoo kuuluisa sosiaalipsykologi Helsingin Sanomat. 10.10.2022.
  13. ↑ Suhteellinen etu, Osmo Soininvaaran merkintä 3.10.2007 kello 22:34
  14. ↑ Lopullinen totuus, Osmo Tammisalo, Aviisi 02/2010
  15. ↑ Jukka Savolainen: Unequal treatment under the flaw: race, crime & retractions. Current Psychology, 19.5.2023. Artikkelin verkkoversio.
  16. ↑ Ilmaisversio artikkelista Unequal Treatment Under the Flaw: Race, Crime & Retractions, 19.5.2023, PsyArXiv.
  17. ↑ Ruotsalaistutkimus: Tekosyvälliset ajatelmat uppoavat parhaiten arvokonservatiiveihin ja vihreiden kannattajiin Helsingin Sanomat. 18.12.2019.
  18. ↑ 18,0 18,1 http://www.hs.fi/kotimaa/a1433910187625
  19. ↑ Professoreiden ja erikoistutkijoiden vaatimus hallitusohjelman toimenpiteiden sukupuolivaikutusten arvioinnista ja hallituksen sitoutumisesta tasa­arvon edistämiseen, vetoomus, THL.fi, 10.6.2015.
  20. ↑ Perheväkivalta Suomessa, Venla Salmi & Martti Lehti & Reino Sirén & Janne Kivivuori & Mikko Aaltonen, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Verkkoraportti 12/2009, sivut 4-6.
  21. ↑ 21,0 21,1 Pertti Töttö (12.1.2010). Suomi ei ole erityisen väkivaltainen maa, Helsingin Sanomat.
  22. ↑ Väkivaltainen Suomi?, VTT Markku Joki-Sipilä, 16.1.2010
  23. ↑ Perheväkivalta Suomessa, Venla Salmi & Martti Lehti & Reino Sirén & Janne Kivivuori & Mikko Aaltonen, Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Verkkoraportti 12/2009
  24. ↑ Heiskanen, Markku & Ruuskanen, Elina (2010) ”Tuhansien iskujen maa. Miesten kokema väkivalta Suomessa.” Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (Heuni). Julkaisusarja no. 66. Sivu 19. Tuoreimman vuoden luvut koskevat väkivaltaa nykyisen kumppanin taholta. Tilastokeskus teki kyselyn lokakuusta 2009 tammikuuhun 2010 yli 3000 15–74-vuotiaalle suomalaiselle.
  25. ↑ Nieminen, Tarja (2008) Tasa-arvobarometri 2008, Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2008:24. Sivu 63. ("Usein" 1 % miehistä ja 0 % naisista, "joskus" 3 % miehistä ja 2 % naisista)
  26. ↑ Tasa-arvoa? Miehet ja naiset kokevat parisuhteessa yhtä paljon väkivaltaa, Suomen Kuvalehti.fi 23.11.2010
  27. ↑ Miesten kärsimys herätti – nainen hakkaa yhtä paljon, Uusi Suomi 8.6.2011
  28. ↑ Feministit väärässä? Parisuhteessa nainen aloittaa väkivallan useammin kuin mies, Aamulehti.fi 23.11.2010
  29. ↑ Michael Shermer Documents Fall of Scientific American Scientific American. 19.11.2021.
  30. ↑ Michael Shermer: Scientific American Goes Woke 17.11.2021.
Noudettu kohteesta ”https://liberalismi.net/w/index.php?title=Vasemmistolainen_tiede&oldid=14716”