Pohjoismainen vastarintaliike

Liberalismiwikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Pohjoismainen vastarintaliike (PVL) on sosialistinen, vasemmistolainen, kansallissosialistinen uusnatsijärjestö. Suomen vastarintaliike (SVL) on sen Suomen-haara.[1] Pirkanmaan käräjäoikeus lakkautti PVL:n 30.11.2017.

SVL tavoittelee autoritaarista yhteiskuntajärjestystä, jonka juuret ovat nationalismissa ja sosialismissa, ja vastustaa "kulttuurista rappiota", monikulttuurisuutta ja EU:ta.[2]

SVL:ää johtaa Juuso Tahvanainen, aiemmin Henrik Holappa. He ovat puhuneet sosialismin ja vasemmistolaisuuden puolesta, osana kansallissosialismia. Wikipedian mukaan 2008 perustettu SVL lienee 1997 perustetun Ruotsin vastarintaliikkeen (SMR) johtama.

Järjestö puolustaa Hitlerin oppeja ja rasismia sekä vastustaa kapitalismia, kommunismia, sionismia, EU:ta, alkoholia, uskontoja ja monikulttuurisuutta. Liikkeen mukaan lakia pitää noudattaa mutta lopulta kuitenkin tarvitaan aseellista väkivaltaa. Suojelupoliisin mukaan ryhmä ei ole niin paha kuin nettisivuista voisi päätellä. Ryhmän YouTube-sivustolle on kirjautunut alle 100 henkeä. [3]

Kansallinen Vastarinta (vastarinta.com) on SVL:n verkkomedia, jonka päätoimittaja on Juuso Tahvanainen.[4]

SVL:n mielestä hyviä ovat myös eläinten oikeudet,[5] luomu[5], Palestiina[6], Venäjä ja pahoja verilöylyjä toteuttava juutalaisvaltio (Israel),[6], juutalaiset, Ukraina, geenimuuntelu[5], lannoitteet[5], tuholaismyrkyt[5]. Magneettimedia on osittain SVL:n hengenheimolainen.

Historia

SVL:n perusti vuonna 2008 Henrik Holappa, joka piti perussuomalaisia liian vapaamielisinä.[7] Holappa luovutti johtajuuden Juuso Tahvanaiselle vuonna 2012 ja irtisanoutui järjestöstä ja uusnatsismista vuonna 2014.[8][9]

Tämä uskontoja vastustava nationalistinen liike käyttää sodan ja oikeudenmukaisuuden skandinavisen Tyr-jumalan T-riimua valkovihreissä ruotsalaisissa lipuissaan. Islannin Týr on ruotsiksi Ti, mistä tulee tisdag (tiistai). Ukkosenjumala Thor on Tyrin isoveli.

Ruotsin SMR perustettiin jo vuonna 1997. Järjestön johtaja Klas Lund (s. 1968) kuului aiemmin Valkoiseen arjalaiseen vastarintaan (Vit arisk motstånd) ja "tuomittiin vuonna 1986 taposta ja vuonna 1991 pankkiryöstöstä uusnatsien aseostojen rahoittamiseksi." (Wp) Myös Norjassa on SMR:n haaraosasto Den Norske Motstandsbevegelsen eli Nordfront Norge vuodesta 2003 ja Tanskassa on oma osasto vuodesta 2013 alkaen. Yhdessä nämä aikovat luoda pohjoismaisen kansallissosialistisen tasavallan, johon saatetaan liittää Islantikin.

Norjan vastarintaliike

Researchkollektivet kirjoittaa: Ole Krogstad ym. perustivat Boot Boys -nimisen natsijärjestön vuonna 1987. SMR:n johtaja Klas Lund on kiinniotettu pakomatkoiltaan heidän luotaan. Vuonna 2003 Boot Boysin nimeksi muutettiin Den Norske Motstandsbevegelsen. Vuonna 2007 sisäiset konfliktit lopettivat sen toiminnan, mutta vuonna 2011 toiminta aloitettiin uudelleen. Vuonna 2013 Norjan johtaja Haakon Forwald muutti Taalainmaalle. Heinäkuussa 2013 Nordfront ilmoitti perustaneensa Forwaldin hoitaman osaston Tanskaan.

Sosialismi

SVL:n johtaja Henrik Holapan mukaan kansallissosialismia ei voi olla ilman sosialismia. Kansallissosialismi on työväenliike mutta sitten, että ihmiset ovat ensisijaisesti kansalaisia ja kansa on nähtävä työntekijöinä luokkia erottelematta. Holappa puolustaa kirjasto-, koulu-, sosiaali-, terveys- ja joukkoliikennepalveluja. [10]

Vasemmistolaisuus

SVL:n johtaja Henrik Holappa arvostelee kapitalismia ja sanoo, että oikeat vasemmistolaiset tuntevat hoivaushuolta heikommista koko kansassa mutta näennäisvasemmistolaiset vain tietyssä yhteiskuntaluokassa. [10]

Vasemmistoliiton varavaltuutettu jäi kiinni jäsenhakemuksesta

Vasemmistoliiton varavaltuutettu Nino Nevalainen (sit.) väitti peruuttaneensa oman jäsenhakemuksensa SVL:ään.[11] Muutkin paljastuneet hakijat yrittivät kiistää tarkoituksiaan.[12] Kolmanneksella oli rikostausta.[12]

Kapitalismia ja oikeistolaisuutta vastaan

Holappa arvostelee kapitalismia mm. voitontavoittelusta, "ilmaisen terveydenhuollon" tekemisestä kalliiksi, kapitalisteille vihamielisten valtioiden kiristämisestä pakotteilla ja luonnon kuluttamisesta. Hän kehottaa ihmisiä materialistisuuden sijaan elämään kansalleen. [10]

Päätoimittaja (jo tuolloin puheenjohtaja?) Juuso Tahvanainen arvostelee Kansallisessa Vastarinnassa kapitalismia, suomalaisen arvomaailman "oikeistolaistumista", "oikeistolaisen" presidentin Sauli Niinistön valintaa ja sitä seuranneita leikkauksia, "länsimyönteisyyttä" sekä talouskasvuajattelua, jota hän pitää pankkikriisien syynä. [13]

Tahvanaisen mukaan kapitalismi riistää vähäosaisia ja tuhoaa kansallisvaltioita, vaatii työvoimaa kehitysmaista ja aiheuttaa terveyspalvelujonoja ja työttömyyttä. Ainoana ratkaisuna hän pitää uutta talousjärjestelmää, joka olisi riippumaton suuryrityksistä ja talouskasvuajattelusta. [13]

Fasistiset talonvaltausjärjestöt

Lokakuussa 2011 SVL kutsui vieraakseen kansallissosialistisia ja fasistisia sosiaalisia talonvaltausliikkeitä kuten CasaPound ja Freie Nationale Strukturen (vapaat nationalistit). [14]

5000 jäsenen CasaPound kannattaa Mussolinin vasemmistolaista talouspolitiikkaa ja on saanut nimensä hyvin kuuluisalta modernistirunoilijalta, vasemmistolaiselta fasistilta Ezra Poundilta. Pound oli Mussolinin tavoin sosialisti ennen fasismin syntyä ja pysyi jyrkkänä kapitalismin vastustajana ja Mussolinin kannattajana.

Homovastaisuus ja Pride-iskut

Kansan uutisissa olleen Dan Koivulaakson haastattelun mukaan SVL:n jäseniä osallistui vuoden 2010 Pride-kaasuiskuun.[15] Nopea googlaus ei löydä mitään mainintaa SVL:stä yhdestäkään luotettavasta lähteestä, mutta väite voi silti olla totta.

Kaasu, Pride 2012 ja Dan Koivulaakso

Vasemmistonuorten ex-puheenjohtaja Dan Koivulaakso syyttää SVL:ää myös vuoden 2012 tapahtumasta Oulussa. Hän piti puhetapahtumassa ollutta siistiä 25-vuotiasta punaiseen T-paitaan pukeutunutta miestä epäilyttävänä ja alkoi tarkkailla tätä. Mies huomasi tarkkailun ja pakeni Koivulaaksoa eteiseen. Kun Koivulaakso tuli perässä, mies sumutti tämän silmille kaasua. [16]

Poliisin mukaan tapahtuma oli ennemmin poliittinen keskustelutilaisuus äärioikeistosta kuin samanaikaiseen North Prideen liittyvä. Koivulaakso toipui hyvin "jostain kaasusta". [17]

Koivulaakso tunnetaan joukkovoimaa ihailevana "ääritappelun" harjoittajana (Ultimate Fighting). Hän ylistää usein uusnatsien ja vastaavien pelottelua joukkovoimalla melkein kuin kyse olisi avoimesta sodasta - kuten monessa massa uusnatsien ja muun äärivasemmiston välillä onkin.

Bloggari Marko Parkkola väittää, että kyseinen äärivasemmiston puhetilaisuus ei ollut osa Pridea ja ihmettelee, miten kaasutus liittyisi homoseksuaaleihin. [18] Paennut mies oli siis todennäköisesti utelias tai vakoileva uusnatsi tai vastaava, ja kaasu oli hänellä ilmeisesti vain itsepuolustukseksi vasemmiston väkivaltaisen maineen vuoksi?

Kommentoija ML epäilee, että sumutustilanteesta ei olisi muuta tietoa kuin Koivulaakson sana.[18] Varmaan sumutus tapahtui oikeasti eikä ollut vain ennalta päätetty kirjanmarkkinointikeino. Poliisin saattaa olla vaikea löytää puolueettomia todistajia sille, oliko kyseessä tarpeellinen itsepuolustus vai hätävarjelun liioittelu.

Koivulaakso kumppaneineen on tehnyt tiedustelutyötä, jonka SVL kokee Koivulaakson mukaan uhaksi.[16] Koivulaakso, Mikael Brunila ja vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson ovat julkaisemassa Into-kustannukselta äärioikeistoa käsittelevää kirjaa, josta Koivulaakson kaasutushaastatteluissa kerrotaan.[15][16]

Homomyönteinen FDL

Jihad-vastainen Finnish Defence League puolestaan osallistuu Pride-kulkueisiin vastustaakseen islamistien homovastaisuutta. Vasemmistoliiton väki kehuu (21.7.2012), että Tampereen Pridessa tämä mielenosoittaminen saatettiin estettyä pelottelemalla joukkovoimalla. Priden verkkosivuilla pahoiteltiin: "Meidän tietoon on tullut, että joidenkin kulkueeseen pääsy on estetty. Meillä ei ole tärkeämpiä tietoja tapahtueesta. Tampere Pride -Kulttuuritapahtuma ja Sateenkaarifestivaali pahoittelee mikäli siinä on rikottu osallistujien oikeuksia."

Muidenkin maiden Defence Leaguet harjoittavat samaa ja niissä on homo-osastojakin (HBT).[19] Mathias Wåg käyttää tästä nimitystä "pinkwashing" ja syyttää DL-järjestöjä HBTQ-yhteisön vainonpelon hyödyntämisestä islamistien vastaisessa propagandassaan.[19]

Moni homo pelkääkin islamisteja, etenkin muslimimaiden homot. Nämä vasemmistolaiset haluavat uhrata heidät sillä perusteella, että heidän vainoojansa ovat uusnatsien vastustajia. Toisaalta Defence Leagueissa on homovastaisiakin jäseniä, eräissä väkivaltaisiakin.

SVL tukee Palestiinaa ja moittii Defence Leagueita Israelin tukemisesta palestiinalaisia vastaan.[6]

Muuta väkivaltaa

Poliisi etsintäkuulutti tammikuussa 2014 23-vuotiaan oululaismiehen, jonka epäiltiin syyllistyneen Jyväskylän kirjastopuukotukseen 30.1.2013 ja Dan Koivulaakson sumuttamiseen 19.7.2012 ja joka on tuomittu kahakasta kokoomuksen järjestösihteeriä vastaan 9.4.2011 Oulussa. [20]

1.8.2015 32 SVL:n jäsentä otettiin kiinni 40 hengen mielenosoituksessa Jyväskylässä, kun joukkio ryntäsi Sokokseen ja pahoinpiteli veriruhjeita kahdelle henkilölle.[21] Olli Immonen (ps) tuomitsi kaiken väkivallan.[22]

Jimi Karttusen pahoinpitely Asema-aukiolla ja kuolema

Jesse Eppu Torniainen, 26, tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, 10.9.2016 Asema-aukiolla tehdystä hyppypotkusta, kahden vuoden vankeuteen. Uhri kaatui, iski päänsä ja kuoli viikkoa myöhemmin. Käräjäoikeuden mukaan teko ei ollut kuolemantuottamus, koska potkun ja kuoleman väliltä ei löytynyt rikosoikeudellista yhteyttä. Puolustuksen mukaan kuolema johtui uhrin huumeidenkäytöstä ja sairaalahoidosta kieltäytymisestä. Uhria hoitanut neurokirurgian erikoislääkäri piti todennäköisenä, että uhrin vamma paheni sairaalasta lähdön jälkeen tapahtuneen uuden altistuksen vuoksi. Verestä löytyi bentsodiatsepiiniä ja virtsasta norbuprenorfiinia ja THC:tä. Oikeus kovensi rangaistusta Torniaisen rikostaustan vuoksi.[23]

Torniainen liittyi vastarintaliikeeseen vuonna 2010, jolloin hänellä oli jo pitkä rikosrekisteri pahoinpitelyistä. Uhri, 28-vuotias Jimi Karttunen oli työtön päihdekäyttäjä. Hän oli ollut usein poliisikuulusteluissa, mm. näpistelyistä ja moottoritiellä kävelemisestä. Kesäkuussa 2016 hän sai kolme kuukautta ehdollista huumerikoksesta, 227 grammasta kannabista.[24]

Vasemmistoanarkistit ovat toistuvasti pahoinpidelleet natseja, kokoomuslaisia ja muita rautaputkilla tai muuten, ja on vain onnea ja terveitä elämäntapoja, että siitä ei ole Suomessa tullut viime aikoina enemmän kuolonuhreja. Sosialistien väkivalta ei oikeuta kansallissosialistien väkivaltaa, mutta marksilaissosialismi on yhtä pahaa, sillä on kymmeniä miljoonia kuolonuhreja enemmän ja lisää tulee joka päivä, Euroopassa kai jonkin verran harvemmin. Suomessakin pelkästään kotimaiset sosialistit ovat tehneet ainakin nelinumeroisen määrän poliittisia murhia muiden surmien lisäksi. Ks. Poliittinen väkivalta.

Musta sydän

Fasistinen Musta sydän on Koivulaakson mukaan henkilösuhteissä SVL:ään.[15]

Palestiinan puolesta

"Israel on tappanut operaation aikana enemmän lapsia kuin palestiinalaissotilaita. Sionistit ovat myös estäneet lääkintämiesten toiminnan". "Useat ”kansallismieliset” ryhmät ovat valinneet uudeksi opikseen liberalismin ja Israel-ystävyyden. Tunnetuimpia esimerkkejä ovat Geert Wildersin Vapauspuolue, eurooppalaiset Defence League -ryhmät, UKIP, ruotsidemokraatit, perussuomalaiset sekä sukupolvenvaihdoksen myötä muuttunut Ranskan Kansallinen rintama. Joidenkin pitkäaikaisten vaikuttajien mukaan muutosta on tuettu kulissien takana rahallisesti. Liberaalit ”kansallismieliset” ovat osoittaneet ymmärrystä ”juutalaiselle nationalismille”. On todettu, että juutalaisilla on oikeus vaalia omaa identiteettiään ja puolustaa kotimaataan siinä, missä eurooppalaisillakin. Tällöin kuitenkin sivuutetaan kokonaan Israelin ainutlaatuinen syntytarina ja sionistisen aatteen tavoite. Me tuemme Palestiinaa" [6]

Eläinten oikeudet

(Ruotsin SVL:n eli SMR:n ja koko Pohjoismaiden SVL:n johtaja) Klas Lund Patriootti.comissa: "Kansallissosialistinen Saksa oli uraauurtava, sillä siellä säädettiin eläinsuojelulakeja, jotka suojelivat eläimiä tuskallisilta kokeilta ja teurastuksilta. Myös villieläimiin sovellettiin kehittyneitä lakeja. Ajatuksena oli, että eläimiä suojeltiin niiden itsensä vuoksi eikä siksi, että me ihmiset voisimme hyötyä siitä." "Kansallissosialistisessa Saksassa eläinoikeudet ja ympäristökysymykset otettiin ensimmäisten joukossa kunnolla huomioon politiikassa ja lainsäädännössä." "Emme voi mielestäni oikeuttaa kivuliaita eläinkokeita, jotta voisimme tuottaa ihmisille lääkkeitä – muista tuotteista puhumattakaan! Tämä tutkimus täytyy vain tehdä toisella tapaa, maksoi se enemmän tai ei." [5]

SVL:n johtaja Lundin näkemykset vastaavat hyvin Hitlerin ja hänen Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueensa luomu- ja eläinkantoja.

Luomu

(Ruotsin SVL:n eli SMR:n ja koko Pohjoismaiden SVL:n johtaja) Klas Lund: "Yleensäkin meidän tulisi vastustaa maanviljelyn ja eläinten pidon teollistumista, mikä merkitsee myös geenimuuntelun, kemiallisten lannoitteiden ja kemiallisten torjunta-aineiden kieltämistä." [5]

"Kansallissosialismi kehitti jo varhain orgaanisen näkemyksen maailmasta" [omaksumastaan Rudolf Steinerin orgaanisesta viljelynäkemyksestä, johon luomu, etenkin biodynaaminen viljely, pohjautuu]. [5]

Geenimuuntelu

Mikä pahinta (sosialismin, nationalismin ja muun tavanomaisen ihmisoikeusvihamielisyyden jälkeen), SVL vastustaa geenimuuntelua ja ylikansallisia suuryrityksiä. [1]

Viitteet

  1. http://www.vastarinta.com/yksi-jarjesto-pohjoismainen-vastarintaliike/
  2. Tavoitteitamme lyhyesti, Kansallinen Vastarinta, luettu 9.4.2016
  3. YLE Etelä-Karjala tutustui suomalaiseen natsipropagandaan, Yle Etelä-Karjala 8.6.2012
  4. Kansallinen Vastarinta, patriootti.com, luettu 21.7.2012. Myös: "Päätoimittaja Juuso Tahvanainen, Vastaava toimittaja Tomi Tiihonen, Toimittaja Ville Hyvärinen, Varatoimittaja Henrik Holappa"
  5. 5,0 5,1 5,2 5,3 5,4 5,5 5,6 5,7 Kansallissosialismi ja eläinoikeudet, Pohjoismaiden SVL:n johtaja Klas Lund, (Nordfront.se/Patriootti.com) Archive.org, 17.2.2015.
  6. 6,0 6,1 6,2 6,3 Syitä tukea Palestiinaa, SVL:n puheenjohtaja Juuso Tahvanainen, (Patriootti.com) Archive.org, 22.7.2014.
  7. Uusnatseja epäillään myös Vantaan pahoinpitelystä, Helsingin Sanomat 29.1.2014.
  8. Marko Hietikko: Natsijohtaja, jonka usko loppui 15.5.2016. Viitattu 15.5.2016.
  9. Suomen tunnetuin uusnatsi omisti nuoruutensa rotuvihalle – nyt hän harjoittelee tavallista elämää Helsingin Sanomat. 19.6.2016.
  10. 10,0 10,1 10,2 Kansallissosialismin SOSIALISMI, Henrik Holappa, Kansallinen vastarinta, luettu 21.7.2012
  11. Hämeenkyröläinen poliitikko haki uusnatsijärjestöön, Utain (Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti), 01.11.2011 - 14:12 Ella Mikkola, uta.fi
  12. 12,0 12,1 Kolmasosalla Pirkanmaan patrioottihakijoista rikostausta, Utain (Tampereen yliopiston toimittajakoulutuksen viikkolehti), 02.11.2011 - 20:25 Ella Mikkola, uta.fi
  13. 13,0 13,1 Suomi murtumispisteessä, Juuso Tahvanainen, Kansallinen vastarinta, 2012, luettu 21.7.2012
  14. Ei ole yhtä äärioikeistoa - keitä Suomen vastarintaliike kutsui Helsinkiin?, Mika Brunila, SuomenKuvalehti.fi, 21.10.2011
  15. 15,0 15,1 15,2 Kaasuhyökkäyksen kohteeksi joutunut Koivulaakso lupaa palata Ouluun, PONTUS PUROKURU, Kansan Uutiset Verkkolehti, 20.7.2012
  16. 16,0 16,1 16,2 "Oulussa kaasua sumuttanut on yhä karkuteillä", HS 21.7.2012, sivu A4
  17. Kaasusumutinhyökkäys Oulussa, Poliisi.fi 20.07.2012
  18. 18,0 18,1 Onko Dan Koivulaakso homo?, Marko Parkkola, 22. HEINÄKUUTA 2012.
  19. 19,0 19,1 Pride – extremhögerns nya arena, Mathias Wåg, Fria Tidningen, 20 juli 2012
  20. Kirjastokahakasta epäilty pakoilee yhä, Helsingin Sanomat 28.1.2014.
  21. http://www.hs.fi/kotimaa/a1438394131983
  22. http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/immonen-jyvaskylan-mellakasta-en-hyvaksy-vakivaltaa-missaan-muodossa/2098395
  23. Uusnatsiaktiivi tuomittiin Asema-aukion pahoinpitelystä kahdeksi vuodeksi vankilaan – syyttäjä valittaa hovioikeuteen, Helsingin Sanomat 30.12.2016.
  24. Vitun natsipellet, Suomen Kuvalehti 50/2016, 16.12.2016. Sivut 32-37.

Katso myös