Tasa-arvo
Liberalismiwiki
Tasa-arvo merkitsee liberaaleille yhdenvertaisuutta, tasa-arvoa lain edessä: lain on kohdeltava kaikkia samalla tavoin, esimerkiksi syntyperä tai sukupuoli ei saa tuottaa etuoikeuksia.
Lopputulosten tasa-arvo merkitsee käytännössä itsemääräämisoikeuden kumoamista: valtio kumoaa ihmisten toiminnan vaikutukset ottamalla niiltä, jotka ovat luoneet tai säästäneet, antaakseen niille, jotka ovat tuhlanneet tai tuottaneet vähemmän, niin että ihmisen toiminnalla ei ole mitään vaikutusta hänen lopputulokseensa. Käytännössä juuri kukaan ei kannattane tätä puhtaana.
Mahdollisuuksien tasa-arvo on epämääräinen käsite edellisten väliltä. Siinä esimerkiksi tasataan vanhempien toiminnan vaikutusta heidän lapsiinsa (mm. maksuton koulutus). Mm. joidenkin vähemmän liberaalien kokoomuslaisten käyttämä käsite.
Sisällysluettelo |
Yhdenmukaisuus
Yhdenmukaisuus on eri asia kuin tasa-arvo. Esimerkiksi tulojen tai varallisuuden yhdenmukaisuus, ulkonäön tai ystävien määrän yhdenmukaisuus, terveyden tai harrastusten yhdenmukaisuus, sormien lukumäärän yhdenmukaisuus jne. eivät ole tasa-arvoa.
Sosialistien "tasa-arvo"
Eräs sosialisti puolustelee Pohjois-Koreaa: "Otetaanpa yksi myönteinen asia. P-Koreassa lapset siirtyvät vanhemmilta yhteiskunnan huollettaviksi jo varhaisessa vaiheessa, oliko kenties n. 1 vuotiaina. Tälläinen järjestely takaa sen, että kaikki lapset saavat yhtäläisen kohtelun ja kasvatuksen. Toisin kuin meillä länsimaissa, missä ihmiset lapsesta lähtien kokevat aineellisen eriarvoisuuden ja epätasa-arvon."[1]
"Kaikilla on mahdollisuus eliittiin"
Valta Suomessa -kirjassa suoritettu väestörekisterin ja Kuka kukin on -kirjan sukunimivertailu viittaa siihen, että Suomi on tasa-arvoinen: eliittiin voi päätyä kaikkialta eikä vain tietyistä suvuista. [2]
Eri tasa-arvot
Päätoimittaja-tietokirjailija David Brooksin mukaan akateeminen, urheilullinen, teknologinen ja ulkomuodollinen epätasa-arvo ovat käytännössä sosiaalisesti hyväksyttyjä mutta epätasa-arvo esi-isien, moraalin, uskonnon, kulttuurin tai kulutuksen suhteen ei ole. Tuloerot ovat hyväksyttyjä urheilijoille mutta vähemmän hyväksyttyjä yritysjohtajille. [3]
Viitteet
- ↑ Pohjois-Korea - Cityn kesäterveiset kommunismin teemapuistosta, City-lehti 13/2009
- ↑ "Suomi takaisin Sorsan aikaan", Helsingin Sanomat 11.6.2010, Unto Hämäläinen (entinen politiikan toimituksen esimies)
- ↑ The Inequality Map, David Brooks, New York Times, November 10, 2011
Katso myös
- Sukupuolinen tasa-arvo
- Taloudellinen tasa-arvo (oik. taloudellinen yhdenmukaisuus vs. tuloerot)
- Yhdenvertaisuus
