Kehitysapu

Liberalismiwiki

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli on tynkä.
Voit auttaa Liberalismiwikiä laajentamalla artikkelia.


Teemoja


Sisällysluettelo

Avun määrä

Kansainvälistä kehitysapua annetaan noin 100 miljardia dollaria vuodessa[1]. Esimerkiksi yksityiset inevestoinnit kehitysmaihin ovat vuosittain yli 200 miljardia dollaria[2]. Useimpien kehitysmaiden kansantuotteesta kehitysapu on 1 - 2 %:n luokkaa mutta joissain tapauksissa jopa kolmannes[3].

Kehitysavun teho

Vaikutus kehitykseen

Monet viime vuosien ekonometriset tutkimukset ovat osoittaneet, että kehitysapu ei lainkaan nopeuta maiden kehitystä[4].

Tätä selitetään osittain avun tehottomuudella suorien vaikutusten suhteen, osin sillä, että epäsuorat haitat kumoavat avun suorat hyödyt. Kehitysavun puolustajat eivät ymmärrä tätä, vaan esittävät joitain yksittäistapauksia, joissa on ollut suoria hyötyjä, esimerkiksi lapsikuolleisuus on laskenut, kykenemättä selvittämään pidemmän aikavälin kokonaisvaikutusta tieteellisin keinoin.

Kannattamaton tuotanto

Apu saa kohdemaan valuutan revalvoitumaan epätasapainoisesti, mikä tekee maan oman tuotannon keinotekoisen kannattamattomaksi niin vientiin kuin kilpailemaan tuonnin kanssa [4].

Korruptio

Kehitysapu lisää korruptiota[4].

Demokratia- ja talousuudistusten lykkääntyminen

Kehitysapu auttaa päättäjiä lykkäämään välttämättömiä taloudellisia ja demokraattisia uudistuksia, mikä estää kehitystä. [4]

Johtajien tukeminen

Apu on usein tukenut vallassa olevia johtajia. Esimerkiksi Zairen entisellä diktaattorilla Mobuto Sese Sekolla oli kuollessaan niin suuri omaisuus (etenkin sveitsiläisillä pankkitileillä), että sillä olisi voitu maksaa koko Zairen ulkomaanvelka.[4] Samansuuntaisia väitteitä on esitetty Jasser Arafatista.

Kestämätön vaikutus

Martijn Nitzschen mukaan usein apuprojektien teknologia on liian vaikeasti ymmärrettävää ja korjattavaa. Usein paikallinen väestö ei myöskään ole kiinnostunut projektista vaan ennemmin pyrkii irrottamaan siitä materiaalia itselleen. Kyläläiset eivät myöskään välttämättä edes yritä ylläpitää projektia toivoessaan aputyöntekijöiden tai muiden korjaavan sen tarvittaessa.[5]

Sidottu apu

Avunantajamaa usein rajoittaa apua vaatimalla sen suuntaamista ostoihin avunantajamaasta.

Muuta

International Institute for Democracy and Electoral Assistance -järjestön ohjelmajohtaja Leena Rikkilä on sanonut: "Kehitysyhteistyöraha ei synnytä talouskasvua, vaan sen sanelevat lopulta maailmantalouden pelisäännöt" ja se tulisikin suunnata yhä enemmän hyvää hallintoa ja koulutusta edistävään työhön.[6]

Näkemyksiä

Kuuluisan sambialaisen ekonomisti Dambisa Moyon bestsellerin "Dead Aid" mukaan loputon kehitysapu Afrikan hallituksille on tuottanut riippuvuutta, rohkaissut korruptiota ja lopulta tehnyt pysyväksi huonon hallinnon ja köyhyyden.[7] Moyon mukaan kehitysapu takaa köyhyyden kierteen ja estää talouskasvun Afrikassa. Markkinaehtoinen kauppa ja markkinaehtoiset luotot ja mikroluotot ovat Moyon analyysin mukaan apua parempia vaihtoehtoja. Jotta kehitysmaat saisivat lainansa uusittua markkinoilta, ne joutuvat oikeasti parantamaan hallintoaan, kun taas apurakenteista johtajat voivat laskea saavansa lisärahoja, vaikka haaskaisivat tai varastaisivat kansan rahat.

Erkki Tuomiojan mukaan "Moyon väärin suunnatun ja korruptiivisia rakenteita ylläpitävän kehitysyhteistyön kritiikki on täysin perusteltua samoin kuin hänen ohjelmallinen näkemyksensä, että kehitysyhteistyö tulee ajaa alas ja korvata normaaleilla kauppaan ja taloudelliseen yhteistyöhön liittyvillä rahavirroilla. - - Markkinavoimien kuri pitää huolen siitä, että rahahanat sulkeutuvat heti, jos tulosta ei synny tai raha katoaa väärinkäytöksiin." [8]

Moyon näkemyksiä tukevat myös mm. ghanalainen YK:n entinen pääsihteeri Kofi Annan[9], kehitysapua vastustava Ruandan presidentti Paul Kagame[10][11][12] ja Senegalin presidentti Abdoulaye Wade[11]. Moyon mukaan kauppa on ensisijainen ratkaisu mutta myös luottoja ja mikroluottoja tarvitaan.

Keynesiläinen taloustieteilijä Jeffrey Sachs opetti Harvardin yliopistossa, että "kestävä kehitys voidaan saavuttaa ainoastaan yksityisen sektorin ja vapaiden markkinoiden ratkaisujen kautta ".[13]

Gerbert van der Aan mukaan suuri osa kehitysavusta menee suoraan hukkaan mutta 33 % hyödyllisiin kohteisiin.[5]

Kehitysavun lisäksi kehitysmaiden kehitykseen vaikuttavat monet muutkin tekijät ja pitkän aikavälin vaikutusten arviointi on vaikeaa. Esimerkiksi hankemuotoisista kehitysapuprojekteista kehitysmaatutkimuksen professori Juhani Koponen toteaa, että ne saavuttivat suurin piirtein lyhyen tähtäyksen tulostavoitteet, mutta laajemmista vaikutuksista oli hyvin vähän näyttöä. Sitä vastoin maat kuten Kiina, Intia ja Vietnam ovat onnistuneet vähentämään köyhyyttä tuntuvasti talousuudistuksillaan.[14]

Maailmanpankin ekonomisti Simeon Djankovin ym. artikkeli rinnastaa kehitysmaille annetut suorat rahalahjoitukset, eli "suoran budjettituen" taloustieteessä tunnettuun "luonnonvarojen kirous" -ilmiöön: se auttaa luonnonvararikkauden tavoin hallitsijoita kontrolloimaan maan taloutta ja saamaan tuloja riippumatta hallinnon laadusta, mikä heikentää demokratiaa.[15]

Liberaalien kantoja

Libertaristit ja osa muista liberaaleista lakkauttaisivat julkisen kehitysavun mutta tietysti sallisivat yksityisen kuten Bill Gatesin ja monien säätiöiden ja järjestöjen avun.

Muutkin liberaalit yleensä kannattavat sitä, että apukohteiden ja -tapojen tuloksia arvioidaan tieteellisesti ja vain tehokkaimpiin kohteisiin annetaan apua. Lisäksi he yhtyvät Kofi Annanin YK:n pääsihteerinä toteamaan "Kauppa on tärkeämpää kuin apu" ja pitävät kehitysmaiden siirtymistä vapaaseen markkinatalouteen ja liberaaliin lainsäädäntöön tärkeimpänä myös kehityksen kannalta. Osa heistä sitoisi kehitysavun tähän, jottei apu auttaisi lykkäämään kehityksen vaatimia liberaaleja uudistuksia.

Tehokkaimmat apumuodot

Copenhagen Consensus -projektissa[16] huomattavat taloustieteilijät, mm. neljä nobelistia ja Jagdish Bhagwati, analysoivat Tanskan hallituksen tuella lupaavimpia keinoja auttaa kehitysmaita.

Paras tulos oli seuraavilla neljällä toimella

  • HIV:n (AIDS) vähentäminen uusin lääkkein: kulut 27 mrd $, tuotot yli 10 000 mrd $ (tartunnat 45 miljoonan sijaan 17 miljoonaa, säästetyn elinvuoden hinnaksi 4 $)
  • hivenaineiden tarjoaminen aliravitsemusta vastaan: kulut 12 mrd $, hyödyt 1,75 miljardin ihmisen sairastumisvaaran ehkäisy
  • kaupan vapauttaminen: kulut ei juuri mitään, tuotot 2445 mrd $
  • malarian vähentäminen sänkyjen ylle ripustettavilla kemikaaliverkoilla: - 13 mrd $

Hyvä tulos oli myös seuraavilla toimilla:

  • Uuden maatalousteknologian kehittäminen
  • Puhtaan veden teknologioita kotitalouksille
  • Puhtaan veden teknologioita yhteisöille (kyläkaivot tms.)
  • Tutkimus tehokkaammasta vedenkäytöstä ruoantuotannossa
  • Yrityksen perustamiskustannusten alentaminen

Muita kelvollisia toimia olisivat:

  • Työvoiman liikkumisen esteiden alentaminen
  • Lasten ravitsemuksen parantaminen
  • Matalan syntymäpainon ehkäisy
  • Perusterveydenhoidon parantaminen

Se, että neljää parasta toimea ei ole vielä toteutettu, on skandaali, etenkin verrattuna nyt rahoitettaviin toimiin.

Kioton sopimus ei kannata

Kannattamattomiin toimiin (enemmän kustannuksia kuin hyötyjä) kuului mm. Kioton sopimuksen mukainen kasvihuonekaasujen vähentäminen. Ns. ”optimaalinen” hiilidioksidihaittaverokin olisi ollut vain vähän parempi ratkaisu, ei kannattava. Parhaaksi ratkaisuksi arveltiin alussa matalaa haittaveroa (luokkaa 2 $/tonni), jota korjattaisiin, kun asiasta saadaan lisää tutkimustietoa. Halvimmat hiilidioksiditonnit kun on tietysti halvempi välttää kuin seuraavat, ja silti niiden hyöty on suurempi.

Kannattavuuslaskelmat perustuivat Kioton sopimusta kannattavan Centre for Global Development –järjestön analyysiin hyödyistä ja haitoista. Järjestö oli saanut sopimuksen kannattavaksi siten, että se käytti kustannuslaskelmissaan naurettavan alhaista korkokantaa, haitat kun ovat pääosin 100–300 vuoden päässä. Todellisuudessa sijoitettuna vaihtoehtoiseen kohteeseen sopimuksen toteutuskustannukset, 94 000 mrd $, kasvaisivat tuossa ajassa niin valtavaksi summaksi, että tulevaisuuden ihmiset saisivat sillä paljon enemmän aikaan kuin 166 000 mrd $:lla, mikä vastaa silloisia haittoja – ja sekin vain jos em. järjestön lukuihin on uskominen.

Vuoden 2008 CC:n jälkeen kuitenkin todettiin, että analyysissä Kioton sopimuksesta oli virheitä ja näin ollen lopputulokseen ei voi sen osalta luottaa. Missään tapauksessa sopimuksen hyötysuhde ei ole samaa luokkaa kuin listan tärkeimpien toimien, joita poliitikkojen pitäisi siis ensimmäisenä hoputtaa. Toisaalta vuoden 2009 CC:ssä kävi ilmi, että tehokkaimmat vaikutuskeinot kasvihuoneilmiöön eivät ole päästökauppa vaan todennäköisemmin meripilvien valonheijastavuuden lisääminen tai muut vastaavast toimet.

Liberaalit lienevät yksimielisiä siitä, että jos päästöjä tulee rajoittaa, kaupattavat päästökiintiöt tai haittaverot ovat vähiten haitallinen keino tehdä se, ellei vaadittava byrokratia ja valvonta ole liiallisia, mutta mahdollisen sopimuksen tulisi tietysti huomioida neutraalisti kaikki vaikuttavat tekijät kuten maapalloa jäähdyttävät toimet.

Aiheesta muualla

Sitaatteja

Tiedetään, että vastikkeeton kehitysapu pikemminkin ylläpitää kuin ratkaisee kehitysmaiden ongelmia. Se passivoi paikallista väestöä ja tuotantoa, tuhoaa kotimaiselta tuotannolta markkinat ja antaa gepardisuikkadiktaattoreille mahdollisuuden käyttää entistä suuremman osan läänitystensä tuotoista aseisiin ja palatsiensa kultakoristeluihin. Pelkkä empiria kertoo, että kehitysmaihin kipatuista rahavuorista huolimatta esimerkiksi Afrikan ahdinko pahenee kaiken aikaa. Vaikka tämä tiedetään, kehitysapua vaaditaan lisättäväksi. Miksi? Siksi, että afrikkalaisille on varattu uhripositio ja meille syyllisyyspositio, ja uhri-syyllinen-asetelma edellyttää kompensaatioita. Ja siksi, että vaatimalla afrikkalaisia kantamaan itse vastuuta itsestään me syyllistäisimme heitä, mikä taas ei käy, koska he ovat uhreja. Toisin sanoen se, että kehitysapu lisää rakenteellisella tavalla Afrikan ja afrikkalaisten pahoinvointia, on täysin yhdentekevää. Thirst is nothing, image is everything.

– Jussi Halla-aho, Scripta

Viitteet

  1. ↑ Malline:Kirjaviite
  2. ↑ Malline:Kirjaviite
  3. ↑ Malline:Kirjaviite
  4. ↑ 4,0 4,1 4,2 4,3 4,4 Aid Effectiveness and Governance: The Good, the Bad and the Ugly
  5. ↑ 5,0 5,1 Kijk magazine; oktober 2008, Gestrand Ontwikkelingswerk
  6. ↑ kehityspolitiikka:Suomessa puhutaan, Mediakatsaukset, 29.9.2006, viitattu 3.12.2008
  7. ↑ "Foreign aid critic spreads theory far and fast" by William Wallis, Financial Times, 23 May 2009
  8. ↑ "Herätys vasemmalla", Suomen Kuvalehti 6.8.2010, s. 3
  9. ↑ Moyon kirjan "Dead Aid" kansisitaatti
  10. ↑ Africa has to find its own road to prosperity ft.com, 7 May 2009
  11. ↑ 11,0 11,1 "Aiding is Abetting: An interview with Dambisa Moyo", Guernica magazine, April 2009 (accessed 26 May 2009)
  12. ↑ "Rwanda wants a life without aid", NRC Handelsblad in partnership with RNW, 6 March 2009 (accessed 26 May 2009)
  13. ↑ http://www.huffingtonpost.com/dambisa-moyo/aid-ironies-a-response-to_b_207772.html
  14. ↑ HS verkkoliite:Sunnuntai debaatti: raha ei pelasta kehitysmaita, Juhani Koponen, julkaistu 17.4.2005, viitattu 3.12.2008
  15. ↑ Djankov S, Montalvo JG ja Reynal-Querol M: "Does Foreign Aid Help?", Cato Journal 2006, 26(1), s. 11,24 (pdf)
  16. ↑ Copenhagen Consensus Linkkejä CC:hen, Guardianiin ja The Economistiin aiheesta
Haettu osoitteesta http://liberalismi.net/wiki/Kehitysapu
Henkilökohtaiset työkalut